Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin tuntemattomat ihmiset, joilla on mielipide siitä, miten sun pitäisi hoitaa omaa lastasi. Paitsi sellaiset tuntemattomat ihmiset, jotka tulevat esittämään mielipiteensä syyllistävään sävyyn, kun lapsi huutaa kadulla vaunuissa pää punaisena selittämättömästä syystä ja äiti alkaa jo selkeästi olla vähän epätoivoinen.
Meillä oli aikamoinen kauppareissu tänään vauvan kanssa. Tai teoriassa se ei kai ollut kauppareissu, koska emme ikinä päässeet kauppaan asti. Kotona täysin tyytyväinen ja onnellinen lapsi muuttui huutavaksi hirviöksi sadan metrin vaunuttelun jälkeen. Syy tähän muodonmuutokseen on edelleen tuntematon - vauvalla ei ollut kuuma eikä kylmä, vaunuissa oli suosikkipupu messissä, aurinko ei porottanut silmiin, tyyppi näki koko ajan äidin, tutti oli suussa, juuri ennen lähtöä oli syöty maha täyteen ja reittikin oli tuttu ja turvallinen, ilman mitään ylimääräisiä hälinöitä. Joku raivokohtaus siis vain iski, eikä mikään auttanut, paitsi syli. Valitettavasti matkanteko on suhteellisen hidasta vauva sylissä, jos mukana on myös yli 15-kiloiset lastenvaunut.
Toiveikkaana ajattelin, että vauva vähitellen nukahtaisi ja rauhoittuisi vaunuissa, mutta puolen kilsan matkanteon jälkeen luovutin, ja käännyimme takaisin kotiin päin. Huutokonsertti vain voimistui, mua alkoi jo vähän hikoiluttaa ja punastuttaa, ja ohikulkijat katsoivat joko naureskellen tai paheksuen. Lykin vaunuja eteenpäin kuin viimeistä päivää.
Ja sitten tuli se mummo. Parisataa metriä ennen kotiovea jostain takaa hyökkäsi ihan leppoisan näköinen (ulkokuori voi pettää) vanhempi naishenkilö, ja päätti ilmoittaa mulle, että lastenhoitotaitoni ovat selkeästi puutteelliset kun en kerran saa vauvaa rauhoittumaan. Aika nopeasti vauvan huudon lisäksi myös supermutsin raivo pääsi valloilleen ja latelin mummolle pari ei-niin-kovin-kaunista mieleen juolahtanutta lausetta. Lykkäsin vauvan vaunuihin ja painelin raivoissani (sekä aika vuolaasti itkien) takaisin kotiin.
Näitä kaikkitietäviä tapauksiahan tulee vastaan koko ajan, ja normaalisti suhtaudunkin ylimäärisiin neuvoihin niiden ansaitsemalla täydellä välinpitämättömyydellä. Mutta sitten on vaan niitä päiviä kun tekemätön kauppareissu tarkoittaa koko loppuviikon aikataulujen rukkaamista uudelleen. Silloin pinna on poikkeuksellisen kireällä ja vauvan itkukin kuulostaa tavallista raadollisemmalta. Joskus vaan siis on sellainen päivä, jolloin yksikin mummo on liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti