Yöaika tuntuu olevan vauvaperheissä jatkuvan tarkkailun alla. Meiltä tiedustellaan aina ensin, kuinka vanha vauva on (puoli vuotta), onko se tyttö vai poika (poika), mikä sen nimi on (Sampo) ja sitten nukkuuko se jo yöt hyvin (lue lisää). Kyllästymiseen asti kertaan lapseni nukkumistapoja, yösyömisiä, kiukkukohtauksia ja muistan vielä lisätä loppuun, että pahemminkin voisi tietysti olla.
Sampo on ollut alusta asti melko lahjakas nukkuja. Ensimmäisten parin kuukauden ajan tainnuttajaksi riitti tarpeeksi nopeasti tarjoiltu maito, vähitellen myös tutti ja nykyään vauva ei enää edes syö öisin. Meillä on myös jo pari kuukautta ollut kunnollinen unirytmi: iltaysiltä nukkumaan ja aamuseiskalta ylös. Välillä yöllä saatetaan heräillä kerran tai pari, mutta se on aika harvinaista. Suurin osa tuntemistani vauvaperheistä pitää tätä vähintään keskivertoa parempana suorituksena, ja saankin usein kuulla, kuinka onnekas olen, kun saan illalla pari tuntia omaa aikaa ja voin silti nukkua tarpeeksi pitkään.
Valitettavasti mulle 7-8 tuntia unta (varsinkaan parilla herätyksellä) ei ole tarpeeksi, unentarpeeni kun tuntuu olevan pohjaton. Voisin nukkua ihan kuinka pitkään tahansa ja aamun ensimmäisen tunnin vietän sellaisessa kokovartalokoomassa, että hetkittäin pelottaa jo vauvan kanniskelukin. Olen siis aamuisin täysin toimintakyvytön, mikä ei ole hyvä juttu kun mukana menossa on myös nälkäänsä kiljuva ja puuroaan ympäriinsä läiskivä vauva, jota pitäisi pestä, rasvata ja leikittääkin. Lisäksi yksikin herätys yön aikana tarkoittaa vähintään puolen tunnin valvomista ennen kuin nukahdan uudestaan. Tämä ominaisuus tuntuu periytyneen myös lapselleni. En silti välttämättä riemuitse siitä, että Sampo pitää mulle öisin seuraa...
Aamukooma menee onneksi ohi ja loppupäivä sujuu ihan virkeissä tunnelmissa. Mutta auta armias kun tulee se valvottu yö. Pienikin univaje tekee musta sellaisen hirviön, että kaikki lähistöllä olevat elolliset ja elottomat oliot ovat välittömässä vaarassa. Pinna on silloin niin kireällä, että mikä tahansa voi laukaista raivonpuuskan: sekin, jos J ehdottaa, että menisin päiväunille. Tästä syystä kannatan vankkumattomasti kaikkia vauvan unta edesauttavia toimia. Meillä on makkarin verhot tiukasti ikkunan edessä, unirievut ja -rätit sängyssä ja iltapuuroa ja -maitoa tankataan mahan täydeltä. Lempeää unikouluakin kokeiltiin pari päivää, kunnes yösyötöt saatiin loppumaan. Luojan kiitos tämä kaikki on auttanut - tunnen nimittäin aika monta äitiä, jotka heräilevät joka yö parin tunnin välein kaikista toimenpiteistä huolimatta.
Univelka on (ikkunoiden pesun jälkeen) ehkä kamalinta mitä tiedän. Ymmärtääkseni herättämistä ja keinotekoista valvottamista käytetään myös varsin usein kidutuskeinona, ja onhan univajeella muutenkin vaikka minkälaisia haitallisia vaikutuksia. Ehkä niistä vauvojen yöunista kysellään siis ihan syystä. Veikkaankin, että paras lahja, mitä pikkulasten vanhemmille voi antaa, on hyvin nukutut yöunet. Mummit, vaarit ja kumminkaimat siis tarjoutumaan vauvojen yöseuraksi ja vanhemmat siksi aikaa olkkarin sohvalle nukkumaan!
Supermutsikin kantaa kortensa kekoon lupaamalla ottaa kaikki kavereiden olevat ja tulevat muksut yökylään kerran kuussa. Ehdot ovat seuraavat: a) pääsen kummitädiksi tilanteen koittaessa, ja b) saan ikkunanpesuapua tarvittaessa. Aika hyvä tarjous, eikö?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yöaikaan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yöaikaan. Näytä kaikki tekstit
20.9.2011
10.5.2011
Supernalle
Päiväuniongelmaan löytyi ratkaisu; nalle. Äijä nukahtaa kiltisti omaan sänkyynsä ja herättyäänkin vilkaisee vain nopeasti ympärilleen simahtaen uudelleen hymyssä suin, kunhan nalle on vieressä naama vauvaan päin seuraavalla tavalla:
Luonnollisesti mikä tahansa nalle ei kelpaa. Ainoa oikea yksilö on tämä kyseinen nalle, joka ei tähän saakka ole skidiä kiinnostanut millään tavalla. Yritin pitkään tuputtaa myös sänkyyn muutoin suosikkileluksi osoittautunutta Mauno-pupua (kuva alla), mutta eipä kelvannut Mauno tähän tarkoitukseen. Ilmeisesti Vaaleansinisen Nallen piirteissä on siis enemmän äidin näköä, toimiihan uninalle tässä tapauksessa äidin korvikkeena.
Ratkaistavaksi jää enää se, mistä näitä saa ostaa lisää. Nallen rauhoittava vaikutus kun lakkaa heti skidin kääntäessä unissaan katseensa toiseen suuntaan.
Luonnollisesti mikä tahansa nalle ei kelpaa. Ainoa oikea yksilö on tämä kyseinen nalle, joka ei tähän saakka ole skidiä kiinnostanut millään tavalla. Yritin pitkään tuputtaa myös sänkyyn muutoin suosikkileluksi osoittautunutta Mauno-pupua (kuva alla), mutta eipä kelvannut Mauno tähän tarkoitukseen. Ilmeisesti Vaaleansinisen Nallen piirteissä on siis enemmän äidin näköä, toimiihan uninalle tässä tapauksessa äidin korvikkeena.
Ratkaistavaksi jää enää se, mistä näitä saa ostaa lisää. Nallen rauhoittava vaikutus kun lakkaa heti skidin kääntäessä unissaan katseensa toiseen suuntaan.
22.2.2011
Nukkumatin armoilla
Koko raskausajan olen kuunnellut avuliaita neuvoja, kuinka kannattaa varautua siihen, ettei se vauva sitten nuku ikinä. Tai ainakaan silloin kun pitäisi, vaan herättelee kymmeniä kertoja yössä ja vetelee tyytyväisenä sikeitä aina kun innokkaat sukulaiset haluaisivat kyläillä. Kehoni onkin alkanut jo pari kuukautta sitten tehokkaasti valmistautua tulossa olevaan univajeeseen (terveisin nimim. "Miksei uni tuu -88???"), mutta miksi kukaan ei ole ikinä varoittanut siitä, miten monimutkaisiksi vauvan nukkumajärjestelyt voi viritellä? Pää pyörällä olen tutkaillut mitä kummallisempia pehmusteita ja pakkauksia yrittäen ymmärtää, mitä niistä vauva voisi oikeasti tarvita.
Olen aina elänyt sellaisessa uskossa, että vauvat nukkuvat pinnasängyissä. En yllättynyt yhtään havaitessani, että pinnasänkyjä on tarjolla kaikilla mahdollisilla herkuilla. Meiltäkin löytyy sellainen, jossa pohjaa ja laitoja voi nostaa tai laskea ja jalkoihin saa halutessaan kiinni kumiset pompulat, jolloin sänky muuttuu heijattavaksi keinuksi. Sisäinen sisustushifistelijäni muistutteli olemassaolostaan myös pinnasänkymarkkinoilla, ja ehdin hetken aikaa haaveilla tästä pinnasänkyjen Ferrarista. Hinta palautti aika nopeasti takaisin maanpinnalle ja tyydyin sittenkin Volvo-luokkaan.
Nyt Vauva-lehden artikkeli kuitenkin iski suoraan tajuntaani ilmaisemalla, että vauva tarvitsee ensisängyn. Pitää olla kehto, kori, laatikko tai muu boksi, jossa vauva voi pötkötellä turvallisemmassa ympäristössä ensimmäiset kuukautensa. Mä en edes tiedä, mistä sellaisia saa! Aloin myös välittömästi pohtia, missä kaupassa muka myydään niin pieniä patjoja, peittoja, tyynyjä tai lakanoita, kunnes joku lastenhoito-opas heitti taas sisuskaluni ympäri ilmoittaen, ettei pienen vauvan sänkyyn saa laittaa tyynyä. (Hei, tiesin kuitenkin sen, että vauva pitäisi nukuttaa selällään, eli ihan uuno en ole!) Siirryin sitten tutkailemaan tarkemmin Ikeasta ostettua pinnasängyn peittoa ja havaitsin, että siinä on +1year -merkintä. Eikö vastasyntyneitä siis peitellä? Millä ne pysyy lämpinä, jos ei täkin alla? Ja miksi pinnasänkyihin tarkoitetut lakanasetit, myös ne Ikeassa myytävät, sitten on niin selkeästi kuosiensa perusteella tarkoitettu alle vuoden ikäisille vauvoille? Voin kertoa, että täällä on nyt yksi huono äiti ihan ymmällään!
Ja entäs kaikki muut oheistarpeet sitten. Löytyy muovifroteeta (käyttötarkoitus tosin on jopa mun mielestä melko selkeä, mutta miksi ne lakanat ovat aina pienempiä kuin pinnasänkyjen patjat?), reunapehmustetta kaikilla mahdollisilla kuoseilla ja malleilla, unipussia, katosta, suojaverkkoa, ja jotain pinnoihin kiinnitettäviä kepukoita, joihin ilmeisesti olisi tarkoitus ripustaa mobile tai muu vauvaa viihdyttävä härpäke - mutta mihin se vauva sitäkin tarvitsee? Eikö sängyssä yleensä nukuta? Ja miksei siinä unipussin pakkauksessa voida kertoa, minkä ikäisen lapsen siihen saa tunkea???
Tietysti voisin aina luopua kylmästä ja kovasta arvomaailmastani ja päättää, että meillä nukutaan sulassa sovussa perhepedissä. Mutta vaikka muita pehmoilun merkkejä olenkin viime aikoina jo osoittanut, en kuitenkaan taida olla valmis etenemään ihan niin pitkälle. Meidän sänky on tästä eteenpäinkin varattu ihan vaan mulle ja J:lle, sekä satunnaisesti jalkopäässä viihtyvälle Maolle. Uskoakseni pelkkä vauvan pinnansängyn sijainti samassa huoneessa on parisuhteen hyvinvoinnin kannalta riittävän haasteellista. Mua ei myöskään huvita pestä parisängyn lakanoita parin päivän välein pissa- ja pukluvahinkojen takia, saati nukkua itse sen muovitetun froteen päällä. Lisäksi pelkäisin varmaan kuollakseni, että joku yö riittävän väsyneenä simahtaisin vauvan päälle - se siitä perhepedissä nukkuvien vauvojen vähentyneestä kätkytkuoleman riskistä.
Näin ollen mulla ei siis liene muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kamppailua pinnasänkyviidakossa. Onneksi voin aina myös toivoa, että jälkikasvuni perisi isänsä unenlahjat. Siinä tapauksessa ei nimittäin paljon peitoilla tai tyynyillä ole väliä - kunhan alla on jotain vähänkin pehmeää (esim. matto riittää hyvin), homma sujuu mainiosti!
Olen aina elänyt sellaisessa uskossa, että vauvat nukkuvat pinnasängyissä. En yllättynyt yhtään havaitessani, että pinnasänkyjä on tarjolla kaikilla mahdollisilla herkuilla. Meiltäkin löytyy sellainen, jossa pohjaa ja laitoja voi nostaa tai laskea ja jalkoihin saa halutessaan kiinni kumiset pompulat, jolloin sänky muuttuu heijattavaksi keinuksi. Sisäinen sisustushifistelijäni muistutteli olemassaolostaan myös pinnasänkymarkkinoilla, ja ehdin hetken aikaa haaveilla tästä pinnasänkyjen Ferrarista. Hinta palautti aika nopeasti takaisin maanpinnalle ja tyydyin sittenkin Volvo-luokkaan.
Nyt Vauva-lehden artikkeli kuitenkin iski suoraan tajuntaani ilmaisemalla, että vauva tarvitsee ensisängyn. Pitää olla kehto, kori, laatikko tai muu boksi, jossa vauva voi pötkötellä turvallisemmassa ympäristössä ensimmäiset kuukautensa. Mä en edes tiedä, mistä sellaisia saa! Aloin myös välittömästi pohtia, missä kaupassa muka myydään niin pieniä patjoja, peittoja, tyynyjä tai lakanoita, kunnes joku lastenhoito-opas heitti taas sisuskaluni ympäri ilmoittaen, ettei pienen vauvan sänkyyn saa laittaa tyynyä. (Hei, tiesin kuitenkin sen, että vauva pitäisi nukuttaa selällään, eli ihan uuno en ole!) Siirryin sitten tutkailemaan tarkemmin Ikeasta ostettua pinnasängyn peittoa ja havaitsin, että siinä on +1year -merkintä. Eikö vastasyntyneitä siis peitellä? Millä ne pysyy lämpinä, jos ei täkin alla? Ja miksi pinnasänkyihin tarkoitetut lakanasetit, myös ne Ikeassa myytävät, sitten on niin selkeästi kuosiensa perusteella tarkoitettu alle vuoden ikäisille vauvoille? Voin kertoa, että täällä on nyt yksi huono äiti ihan ymmällään!
Ja entäs kaikki muut oheistarpeet sitten. Löytyy muovifroteeta (käyttötarkoitus tosin on jopa mun mielestä melko selkeä, mutta miksi ne lakanat ovat aina pienempiä kuin pinnasänkyjen patjat?), reunapehmustetta kaikilla mahdollisilla kuoseilla ja malleilla, unipussia, katosta, suojaverkkoa, ja jotain pinnoihin kiinnitettäviä kepukoita, joihin ilmeisesti olisi tarkoitus ripustaa mobile tai muu vauvaa viihdyttävä härpäke - mutta mihin se vauva sitäkin tarvitsee? Eikö sängyssä yleensä nukuta? Ja miksei siinä unipussin pakkauksessa voida kertoa, minkä ikäisen lapsen siihen saa tunkea???
Tietysti voisin aina luopua kylmästä ja kovasta arvomaailmastani ja päättää, että meillä nukutaan sulassa sovussa perhepedissä. Mutta vaikka muita pehmoilun merkkejä olenkin viime aikoina jo osoittanut, en kuitenkaan taida olla valmis etenemään ihan niin pitkälle. Meidän sänky on tästä eteenpäinkin varattu ihan vaan mulle ja J:lle, sekä satunnaisesti jalkopäässä viihtyvälle Maolle. Uskoakseni pelkkä vauvan pinnansängyn sijainti samassa huoneessa on parisuhteen hyvinvoinnin kannalta riittävän haasteellista. Mua ei myöskään huvita pestä parisängyn lakanoita parin päivän välein pissa- ja pukluvahinkojen takia, saati nukkua itse sen muovitetun froteen päällä. Lisäksi pelkäisin varmaan kuollakseni, että joku yö riittävän väsyneenä simahtaisin vauvan päälle - se siitä perhepedissä nukkuvien vauvojen vähentyneestä kätkytkuoleman riskistä.
Näin ollen mulla ei siis liene muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa kamppailua pinnasänkyviidakossa. Onneksi voin aina myös toivoa, että jälkikasvuni perisi isänsä unenlahjat. Siinä tapauksessa ei nimittäin paljon peitoilla tai tyynyillä ole väliä - kunhan alla on jotain vähänkin pehmeää (esim. matto riittää hyvin), homma sujuu mainiosti!
13.2.2011
Levottomat unet
Raskaana olevat naiset kärsivät ilmeisen usein ns. katastrofiunista. Neuvolalähteiden mukaan tyypillisiä aiheita tällaisille unille ovat esimerkiksi kuolleena syntynyt lapsi, jatkuvasti itkevä vauva tai poikkeuksellisen kivulias synnytys. Jo syksyllä neuvolatäti tiedusteli, olenko nähnyt paljon painajaisia. Huono äiti -fiiliksissäni vastasin tietysti, että enpä ole, vaikka todellisuudessa yöllisiä katastrofeja oli tapahtunut jo useampia. Päiväkirjamerkintöjeni mukaan marras-joulukuulle osui oikein unien kultakausi, ja näin mm. seuraavia sattumia sisältäneet unet:
- J yritti tappaa mut ketsuppipulloon rakennetulla pommilla kylpylässä
- synnytin lapsen, jonka ÄITI olikin J:n ISÄ (herää kysymys, miten tämä on mahdollista)
- synnytin kahvipaketin (en tiedä, oliko se Presidenttiä vai Juhla Mokkaa)
- hengailin keskellä 3D-miinakenttää, jossa tehtävänäni oli purkaa pommi pujottelemalla liikkuvien lasersäteiden lomassa
- Pohjois-Korea ja USA hyökkäsivät Suomeen ydinasein, pakenin Jugoslaviaan (en tiedä, mikä tässä unessa hämmentää eniten - maailman epätodennäköisin liittoutuma, vielä epätodennäköisempi hyökkäyskohde vai se, että valitsin pakokohteeksi valtion, jota ei enää ole olemassa)
- varastin Jari Sarasvuon mönkijän ja ajoin sillä moottoritiellä kyydissäni iltapukuun pukeutunut paleleva Virpi Sarasvuo
Selkeästi käsitykseni katastrofista on siis jotain suurempaa kuin nälkäänsä itkevä vauva. En silti tiedä, olisiko mua neuvolassa pidetty enää lainkaan täysjärkisenä, jos olisin ilmoittanut, että ei mua vauvanhoito jännitä, vaan esimerkiksi ydinsota, Jari Sarasvuon kosto tai Kauniista ja rohkeista juonenkäänteensä ammentavat ihmissuhdekuviot.
Viime yönä tapahtui kuitenkin jotain kummallista. Näin ihan tavallista vauvaunta! Synnytin sairaalaolosuhteissa täysin normaalilta ihmislapselta näyttävän tyttövauvan, joka painoi 3,4 kg ja oli 49 cm pitkä. Sain vauvan syliin ja J:kin hengaili jossain lähistöllä. Nyt pitäisi vain muistaa mainita tästä seuraavalla neuvolakäynnillä, niin hyvä äiti -pisteitä satelee roppakaupalla!
- J yritti tappaa mut ketsuppipulloon rakennetulla pommilla kylpylässä
- synnytin lapsen, jonka ÄITI olikin J:n ISÄ (herää kysymys, miten tämä on mahdollista)
- synnytin kahvipaketin (en tiedä, oliko se Presidenttiä vai Juhla Mokkaa)
- hengailin keskellä 3D-miinakenttää, jossa tehtävänäni oli purkaa pommi pujottelemalla liikkuvien lasersäteiden lomassa
- Pohjois-Korea ja USA hyökkäsivät Suomeen ydinasein, pakenin Jugoslaviaan (en tiedä, mikä tässä unessa hämmentää eniten - maailman epätodennäköisin liittoutuma, vielä epätodennäköisempi hyökkäyskohde vai se, että valitsin pakokohteeksi valtion, jota ei enää ole olemassa)
- varastin Jari Sarasvuon mönkijän ja ajoin sillä moottoritiellä kyydissäni iltapukuun pukeutunut paleleva Virpi Sarasvuo
Selkeästi käsitykseni katastrofista on siis jotain suurempaa kuin nälkäänsä itkevä vauva. En silti tiedä, olisiko mua neuvolassa pidetty enää lainkaan täysjärkisenä, jos olisin ilmoittanut, että ei mua vauvanhoito jännitä, vaan esimerkiksi ydinsota, Jari Sarasvuon kosto tai Kauniista ja rohkeista juonenkäänteensä ammentavat ihmissuhdekuviot.
Viime yönä tapahtui kuitenkin jotain kummallista. Näin ihan tavallista vauvaunta! Synnytin sairaalaolosuhteissa täysin normaalilta ihmislapselta näyttävän tyttövauvan, joka painoi 3,4 kg ja oli 49 cm pitkä. Sain vauvan syliin ja J:kin hengaili jossain lähistöllä. Nyt pitäisi vain muistaa mainita tästä seuraavalla neuvolakäynnillä, niin hyvä äiti -pisteitä satelee roppakaupalla!
Tilaa:
Kommentit (Atom)