Yöaika tuntuu olevan vauvaperheissä jatkuvan tarkkailun alla. Meiltä tiedustellaan aina ensin, kuinka vanha vauva on (puoli vuotta), onko se tyttö vai poika (poika), mikä sen nimi on (Sampo) ja sitten nukkuuko se jo yöt hyvin (lue lisää). Kyllästymiseen asti kertaan lapseni nukkumistapoja, yösyömisiä, kiukkukohtauksia ja muistan vielä lisätä loppuun, että pahemminkin voisi tietysti olla.
Sampo on ollut alusta asti melko lahjakas nukkuja. Ensimmäisten parin kuukauden ajan tainnuttajaksi riitti tarpeeksi nopeasti tarjoiltu maito, vähitellen myös tutti ja nykyään vauva ei enää edes syö öisin. Meillä on myös jo pari kuukautta ollut kunnollinen unirytmi: iltaysiltä nukkumaan ja aamuseiskalta ylös. Välillä yöllä saatetaan heräillä kerran tai pari, mutta se on aika harvinaista. Suurin osa tuntemistani vauvaperheistä pitää tätä vähintään keskivertoa parempana suorituksena, ja saankin usein kuulla, kuinka onnekas olen, kun saan illalla pari tuntia omaa aikaa ja voin silti nukkua tarpeeksi pitkään.
Valitettavasti mulle 7-8 tuntia unta (varsinkaan parilla herätyksellä) ei ole tarpeeksi, unentarpeeni kun tuntuu olevan pohjaton. Voisin nukkua ihan kuinka pitkään tahansa ja aamun ensimmäisen tunnin vietän sellaisessa kokovartalokoomassa, että hetkittäin pelottaa jo vauvan kanniskelukin. Olen siis aamuisin täysin toimintakyvytön, mikä ei ole hyvä juttu kun mukana menossa on myös nälkäänsä kiljuva ja puuroaan ympäriinsä läiskivä vauva, jota pitäisi pestä, rasvata ja leikittääkin. Lisäksi yksikin herätys yön aikana tarkoittaa vähintään puolen tunnin valvomista ennen kuin nukahdan uudestaan. Tämä ominaisuus tuntuu periytyneen myös lapselleni. En silti välttämättä riemuitse siitä, että Sampo pitää mulle öisin seuraa...
Aamukooma menee onneksi ohi ja loppupäivä sujuu ihan virkeissä tunnelmissa. Mutta auta armias kun tulee se valvottu yö. Pienikin univaje tekee musta sellaisen hirviön, että kaikki lähistöllä olevat elolliset ja elottomat oliot ovat välittömässä vaarassa. Pinna on silloin niin kireällä, että mikä tahansa voi laukaista raivonpuuskan: sekin, jos J ehdottaa, että menisin päiväunille. Tästä syystä kannatan vankkumattomasti kaikkia vauvan unta edesauttavia toimia. Meillä on makkarin verhot tiukasti ikkunan edessä, unirievut ja -rätit sängyssä ja iltapuuroa ja -maitoa tankataan mahan täydeltä. Lempeää unikouluakin kokeiltiin pari päivää, kunnes yösyötöt saatiin loppumaan. Luojan kiitos tämä kaikki on auttanut - tunnen nimittäin aika monta äitiä, jotka heräilevät joka yö parin tunnin välein kaikista toimenpiteistä huolimatta.
Univelka on (ikkunoiden pesun jälkeen) ehkä kamalinta mitä tiedän. Ymmärtääkseni herättämistä ja keinotekoista valvottamista käytetään myös varsin usein kidutuskeinona, ja onhan univajeella muutenkin vaikka minkälaisia haitallisia vaikutuksia. Ehkä niistä vauvojen yöunista kysellään siis ihan syystä. Veikkaankin, että paras lahja, mitä pikkulasten vanhemmille voi antaa, on hyvin nukutut yöunet. Mummit, vaarit ja kumminkaimat siis tarjoutumaan vauvojen yöseuraksi ja vanhemmat siksi aikaa olkkarin sohvalle nukkumaan!
Supermutsikin kantaa kortensa kekoon lupaamalla ottaa kaikki kavereiden olevat ja tulevat muksut yökylään kerran kuussa. Ehdot ovat seuraavat: a) pääsen kummitädiksi tilanteen koittaessa, ja b) saan ikkunanpesuapua tarvittaessa. Aika hyvä tarjous, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti