Tuskailin eilen vauvanvaatteista ja ylimääräisistä hilavitkuttimista täyttyviä vähäisiä säilytystilojamme, ja päätin tehdä inventaariota siitä, kuinka paljon täysin turhaa vauvatavaraa meillä oikeastaan onkaan. Vaatekaapista löytyi pari pahvilaatikollista käyttämättömiä pieneksi jääneitä vaatteita sekä yksi laatikollinen sellaisia vaatteita, jotka vielä mahtuvat, mutta joita käytetään todennäköisesti kerta tai pari. Sampolla on muun muassa neljä samankokoista toppahaalaria. On siis ensi talvena ainakin ulkovaatteissa valinnanvaraa.
Toisesta komerosta löytyi hyllyllinen raskausaikana hamstrattuja huopia ja peittoja, joiden päällä kuvittelin Sampon tykkäävän pötkötellä. Sittemmin on todettu, että lapsemme on suhteellisen kuumaverinen tapaus ja vihaa villaa, fleecea ja muuta hiostavaa tai lämmittävää materiaalia. Lisäksi omistamme kolme kertaa käytetyn unipussin, hirveän määrän kaikkia kylpemiseen, pesemiseen ym. tarkoitettuja purkkeja ja purtiloita, joita ei ole korkattukaan, läjän tuttipulloja, joista lapsi ei suostu juomaan, sekä yhden hyödyttömäksi todetun kantopussin. Oma lukunsa ovat sitten kaikki ne tarvikkeet, joista Sampo ei vielä edes ymmärrä mitään. Kotona on mm. jakkara valmiina odottamassa, jos vauvalle tulee äkillinen tarve pestä omat kätensä lavuaarin ääressä.
Kuvittelin tämän inventaarion jälkeen, että meillä on aivan valtavasti turhaa tavaraa, ja olin jo valmis maksamaan jollekin, joka tulisi hakemaan ne pois. Sitten törmäsin eräässä lastentarvikkeita myyvässä nettikaupassa tähän ja häkellyin. Mihin hävisi mikro? Entä vesihaude? Jos joku todellakin kokee tarvitsevansa digitaalista pullon ja vauvanruoan lämmitintä, ilmoittautukoon välittömästi! Tarvitsen suunnattoman hyvät perustelut vakuuttuakseni kyseisen turhakkeen tarpeellisuudesta, enkä todennäköisesti siltikään suostu uskomaan, että se olisi välttämätön tai edes hyödyllinen vauvaperheen apuväline.
Enää musta ei kuitenkaan tunnu siltä, että meillä olisi jotenkin ylenmäärin turhia kapistuksia. Pari pahvilaatikollista vaatetta menee äkkiä kaupaksi kirpparilla ja peittoja voi hyödyntää vaikka kissanpetinä. Taisin selvitä suhteellisen helpolla ensisynnyttäjiin iskevästä tarvikehuumasta! Näin ollen voin ihan hyvällä mielellä tilata sieltä samaisesta verkkokaupasta pari uutta bodya ja supersöpön Brion kävelyvaunun (kuva vieressä), jolla Sampo ei tee mitään ainakaan puoleen vuoteen. Mutta hei, siihen vaunuun voi odotteluajaksi kasata kaikki muut kehittävät (ja tarpeettomat) nurkissa lojuvat lelut. Kyse ei siis missään tapauksessa ole turhakkeesta!
Joskus sitä tuntee itsensä ihan surkeaksi äidiksi. Kuten esimerkiksi silloin, kun vieraat istuvat vaivaantuneina ruokapöydän ääressä kuunnellen jo toista tuntia kurkku suorana huutavaa vauvaa. Tai silloin, kun on sen samaisen vauvan kanssa lääkärissä, eikä kuule sanaakaan lääkärin puheesta. Puhumattakaan siitä, kun kymmenes ohikulkija tulee kyselemään, onko vauvalla nälkä kun se huutaa, ja kerta toisensa jälkeen vastaa, että "ei kun se vaan on vähän kovaääninen, se on ihan normaalia."
Meillä tosiaan huudetaan nykyään aika paljon, mittariksi riittänee se, että pikkumiehen ääni oli taannoin pari viikkoa ihan käheä kaikesta karjumisesta. Pääsääntöisesti huudot tuntuvat liittyvän siihen, kun pitäisi nukahtaa, mutta aika usein rääkymistä ilmaantuu myös jos pitäisi olla esim. vaunuissa, kantorepussa, lattialla, sylissä, sitterissä, syödä tai käydä pesulla. Huutaa voi oikeastaan missä tahansa, milloin tahansa ja miten kauan tahansa. Eikä siihen auta mikään muu kuin sylissä kanniskelu niin, että samaan aikaan kävelee, hyppyyttää, heijaa ja heiluttaa. Kantamisen on suotavaa kestää vähintään puoli tuntia, ja senkin jälkeen Sampo voi vielä palkaksi vetäistä viiden minuutin karjunnat ennen kuin uni vie voiton.
Yritetty on vaunuja, sitteriä, kantoreppua, erilaisia vaippoja, vaatteiden lisäämistä ja vähentämistä, tuttia, maitoa, sosetta, kylpyä, suihkua ja kaikkia kuviteltavissa olevia konsteja. Aurinkolasit auttoi kerran viideksi minuutiksi, mutta nyt niidenkin teho on kaikonnut. Ja joo, ollaan käyty lääkärissä. Sampolla ei ole korvatulehdusta, kurkunpääntulehdusta tai mitään muutakaan selkeää syytä itkuisuudelle. Mahdollista maitoallergiaa testataan parin viikon päästä, mutta ainakaan vielä muutaman päivän kestänyt maidoton dieetti ei ole tuonut minkäänlaista helpotusta. Sentään tulossa olevan allergiatestin myötä on saatu joku syy, jonka voi esittää ihmetteleville kanssaihmisille. Se "meidän vauva on vähän temperamenttinen, ja jotkut vauvat vain itkee vähän enemmän" kun ei aina tunnu tehoavan.
Täytyy kyllä sanoa, että itkuun ja huutoon voi tottua. Nykyään vartin sessio ei tunnu enää missään, ja tänäänkin nukutin huutavan vauvan ihan hyvillä mielin omaan sänkyyn vieressä istuen ja päätä silitellen. Toissapäivänä kun Sampo huusi jo silminnähden hermostuneen ukin sylissä 20 minuuttia, ajattelin vain, että onpas aika vaimeat äänet, eihän tässä mitään. Silti tulee myös niitä hetkiä, kun epätoivo vie voiton, ja sitä voisi vajota maan alle häpeästä tai alkaa vaikka itsekin parkua. Julkisilla paikoilla tapahtuvia raivareita en kerta kaikkiaan kestä nolostelematta, ja joskus vähäisten yöunien jälkeen, kun raivo alkaa heti aamukahdeksalta, on vähän surkea fiilis myös.
Koska lapsemme ilmeisesti on vähän temperamenttinen tapaus, ja se huutaminen on ihan normaalia, täytyy kai vain koittaa ajatella, että hyssytellessä reisilihakset voimistuu ja pakaraläskit kaikkoaa. Kasvavasta hauiksesta puhumattakaan! Musiikki tuntuu rauhoittavan pientä parkujaa, joten päivän kulttuuriannos tulee nykyään moninkertaisena. Tällä hetkellä Sampo diggailee erityisesti reggae-rytmejä - mikäs sen mukavampaa tällaisina helteisinä kesäpäivinä. Niin ja onneksi meillä ei juurikaan itketä öisin. Luukuttaa voi siis niin lujaa kuin huvittaa, niin vauva kuin mutsikin.
