Joskus sitä tuntee itsensä ihan surkeaksi äidiksi. Kuten esimerkiksi silloin, kun vieraat istuvat vaivaantuneina ruokapöydän ääressä kuunnellen jo toista tuntia kurkku suorana huutavaa vauvaa. Tai silloin, kun on sen samaisen vauvan kanssa lääkärissä, eikä kuule sanaakaan lääkärin puheesta. Puhumattakaan siitä, kun kymmenes ohikulkija tulee kyselemään, onko vauvalla nälkä kun se huutaa, ja kerta toisensa jälkeen vastaa, että "ei kun se vaan on vähän kovaääninen, se on ihan normaalia."
Meillä tosiaan huudetaan nykyään aika paljon, mittariksi riittänee se, että pikkumiehen ääni oli taannoin pari viikkoa ihan käheä kaikesta karjumisesta. Pääsääntöisesti huudot tuntuvat liittyvän siihen, kun pitäisi nukahtaa, mutta aika usein rääkymistä ilmaantuu myös jos pitäisi olla esim. vaunuissa, kantorepussa, lattialla, sylissä, sitterissä, syödä tai käydä pesulla. Huutaa voi oikeastaan missä tahansa, milloin tahansa ja miten kauan tahansa. Eikä siihen auta mikään muu kuin sylissä kanniskelu niin, että samaan aikaan kävelee, hyppyyttää, heijaa ja heiluttaa. Kantamisen on suotavaa kestää vähintään puoli tuntia, ja senkin jälkeen Sampo voi vielä palkaksi vetäistä viiden minuutin karjunnat ennen kuin uni vie voiton.
Yritetty on vaunuja, sitteriä, kantoreppua, erilaisia vaippoja, vaatteiden lisäämistä ja vähentämistä, tuttia, maitoa, sosetta, kylpyä, suihkua ja kaikkia kuviteltavissa olevia konsteja. Aurinkolasit auttoi kerran viideksi minuutiksi, mutta nyt niidenkin teho on kaikonnut. Ja joo, ollaan käyty lääkärissä. Sampolla ei ole korvatulehdusta, kurkunpääntulehdusta tai mitään muutakaan selkeää syytä itkuisuudelle. Mahdollista maitoallergiaa testataan parin viikon päästä, mutta ainakaan vielä muutaman päivän kestänyt maidoton dieetti ei ole tuonut minkäänlaista helpotusta. Sentään tulossa olevan allergiatestin myötä on saatu joku syy, jonka voi esittää ihmetteleville kanssaihmisille. Se "meidän vauva on vähän temperamenttinen, ja jotkut vauvat vain itkee vähän enemmän" kun ei aina tunnu tehoavan.
Täytyy kyllä sanoa, että itkuun ja huutoon voi tottua. Nykyään vartin sessio ei tunnu enää missään, ja tänäänkin nukutin huutavan vauvan ihan hyvillä mielin omaan sänkyyn vieressä istuen ja päätä silitellen. Toissapäivänä kun Sampo huusi jo silminnähden hermostuneen ukin sylissä 20 minuuttia, ajattelin vain, että onpas aika vaimeat äänet, eihän tässä mitään. Silti tulee myös niitä hetkiä, kun epätoivo vie voiton, ja sitä voisi vajota maan alle häpeästä tai alkaa vaikka itsekin parkua. Julkisilla paikoilla tapahtuvia raivareita en kerta kaikkiaan kestä nolostelematta, ja joskus vähäisten yöunien jälkeen, kun raivo alkaa heti aamukahdeksalta, on vähän surkea fiilis myös.
Koska lapsemme ilmeisesti on vähän temperamenttinen tapaus, ja se huutaminen on ihan normaalia, täytyy kai vain koittaa ajatella, että hyssytellessä reisilihakset voimistuu ja pakaraläskit kaikkoaa. Kasvavasta hauiksesta puhumattakaan! Musiikki tuntuu rauhoittavan pientä parkujaa, joten päivän kulttuuriannos tulee nykyään moninkertaisena. Tällä hetkellä Sampo diggailee erityisesti reggae-rytmejä - mikäs sen mukavampaa tällaisina helteisinä kesäpäivinä. Niin ja onneksi meillä ei juurikaan itketä öisin. Luukuttaa voi siis niin lujaa kuin huvittaa, niin vauva kuin mutsikin.
Peukku biisille, huudolle ei. yksi vuosi tuli kuunneltua sitä lähes tauotta ja nyt kun bebe numero kakkosen on tarkotus ulostautua muutaman viikon sisällä ihan skidisti jännittää mitä tulossa on
VastaaPoistamutta sairaasti tsemiä; se ihan oikeesti loppuu joskus!
Katsotaas miten meillä käy ajan kuluessa, mutta nyt alkuun meille on jo neuvolassa todettu, että meidän lapsi vaan on temperamenttinen ja että tuo huuto on ihan normaalia. Eli aika tutulta kuulostaa tuo sun kuvaus, vaikka me ei ollakaan vielä keksitty sitä oikeaa kävely-, hyppyytys- ja heijausyhdistelmää, joka Paavon tyynnyttäisi. Hellehän toki ei auta asiaa..
VastaaPoistaMutta temperamenttisuus on kuulemma tosi jees?!?
Tsemppiä!
Uutta muuten on nyt järkyt rintaraivarit syönnin yhteydessä. Se koettelee äidinkin hermoja ihan uudella tavalla. Äh.
VastaaPoistaTsemppiä tuleviin ponnistuksiin ja muihin voimain koetuksiin! Meillä pahimmat huudot alkaa olla nyt historiaa - soijamaito alkoi vähitellen tehdä tehtävänsä ja eilen todettiin lääkärissä maitoallergia. Eli huutoon olikin ihan syy, se ei ollut normaalia! Mutta tarkoittaako tää nyt, ettei mun lapsi olekaan temperamenttinen, vaan joku tylsä nynnerö, joka ei uskalla pitää puoliaan???
VastaaPoistaEi ollut tosiaan näköjään normaalia tuo huuto. Mutta ei meidänkään poika enää huuda kuin harvakseltaan - ei edes joka päivä. Salapoliisi-äiti selvitti mielestään syyn: Paavo tappelee unta vastaan ja kyseessä on unikiukku ja väsymystila. Eli jos reagoin ensimmäisiin ärähdyksiin ja saan pojan unille ennen kuin huutotila koittaa, niin meillä on hyväntuulinen poika. Toimii. Mutta valtava unentarve yhdistettynä tuohon aiheuttaa sen, että joinain päivinä meillä ei tehdä muuta kuin nukutaan tai koitetaan, että nukuttaisiin.. Onneksi yöunet sujuu taisteluitta!
VastaaPoista