Tällä viikolla Pohjoismaissa vietetään
kansainvälistä imetysviikkoa. Aamu-tv:n haastattelussa aiheesta jorisivat Imetyksen tuki ry:n toiminnanjohtaja Maarit Kuoppala ja Imetyksen edistämisen työryhmän asiantuntijajäsen Sirpa Sarlio-Lähteenkorva sosiaali- ja terveysministeriöstä. Tällä kertaa keskityttiin syyllistämisen ja fanaattisen vouhottamisen sijaan itse asiaan - eli siihen,
miksi suomalaisäitien imetystilastot ovat Pohjoismaiden heikoimmat, vaikka moni äiti haluaisi tutkimusten mukaan imettää lastaan pidempään. Tässä vielä linkki
Aamu-tv:n juttuun.
Minäkin olisin halunnut imettää pidempään. Mielestäni äidinmaito on vauvalle parasta mahdollista ravintoa, ja lisäksi imetys on taloudellista, ekologista, vaivatonta ja hetkittäin ihan mukavaakin. En silti kestä ylenpalttista imetyksestä kohkaamista ja äitien syyllistämistä - kukin ruokkikoon lapsensa miten lystää, kunhan ruokkii. Ymmärrän täysin, jos joku kokee imetyksen niin ahdistavaksi, että valitsee mieluummin pulloruokinnan.
Imetys on haastavaa. Varsinkin aluksi se sattuu, vie aikaa, turhauttaa, vaatii opettelua niin äidiltä kuin lapseltakin ja usein myös vaikka mitä erityisiä järjestelyjä ja hankintoja. Jokaisella äidillä pitää olla oikeus päättää, kokeeko imetyksen kaiken sen vaivan arvoiseksi. Ilman niitä syyllistäviä kommentteja.
Me selvittiin Sampon kanssa alkuhankaluuksien yli, ja imetys sujui mallikkaasti ehkä kuukauden. Sitten Sampo päätti ryhtyä totaalikieltäytyjäksi. Neuvolassa sanottiin, että se on ihan normaalia ja mun pitää oman hyvinvointini mukaan arvioida, kuinka kauan jaksan taistella imetyksen kanssa. Sain "hyväksynnän" pullolle ja kehuja siitä, että olin jaksanut imettää edes kaksi kuukautta. Kukaan ei syyllistänyt. Halusin silti yrittää edelleen, ja pari viikkoa huudettiin ja itkettiin Sampon kanssa kilpaa kun syömisestä ei tullut mitään. Neuvolassa ei vieläkään osattu auttaa tarkemmin, mutta sain terveydenhoitajalta
imetystukipuhelimen numeron. Siinä vaiheessa kun mulla oli oma imetystukihenkilö, tuntui, että lasten kasvattaminen taitaa olla rakettitiedettä.
Imetyksen tuki ry:n ylläpitämä puhelin
pyrkii tietenkin edistämään imetystä, joten oli odotettavissa, että saamani neuvot olivat osastoa "yritä vielä ja älä missään tapauksessa luovuta". Toki sain ihan hyödyllisiäkin vinkkejä, mitä voisin tehdä toisin ja mikä voisi ehkä auttaa, mutta kaikki neuvot keskittyivät siihen,
mitä minä olen äitinä tehnyt väärin. Suurin pahe oli tietenkin tuttipullo, johon meillä oli ensiviikkoina totuttu ja jonka käyttöä jatkettiin myös imetyksen ohella, koska halusin välillä käydä kodin ulkopuolella ilman vauvaa. Imetystukihenkilöni oli täysin varma, että Sampo hylkii rintaa, koska on tottunut pulloon (ja tuttiin), ja että nyt mulla on kyllä kova työ korjata tämä suuri erehdykseni. Imetyksen jatkuminen olisi silti mahdollista, kunhan vain sitkeästi yrittäisin ja lopettaisin pullon tarjoamisen.
Viikon kuluttua meni hermo valvomiseen, itkevään vauvaan ja omaan herkistyneeseen mielentilaan. J:kin alkoi vähitellen turhautua vouhottamiseeni ja vihjaili, että mitäs jos nyt vaan annettaisiin sitä korviketta. Tuotin pettymyksen imetystukihenkilölleni ja ostin Tuttelia - kaksi viikkoa sujui taas ihan hyvin. Sitten ei kelvannut pullokaan, vauva alkoi olla täynnä punaisia näppylöitä ja itkua riitti aamusta iltaan. Sampolla todettiin maitoallergia ja mä tunsin itseni aivan idiootiksi muistellessani kaikkia epätoivoisia imetysyrityksiäni (mm. pimeä kylpyhuone, erilaiset akrobaattiset asennot, hörpytysmuki, peiton alla vauvan kanssa vietetty vuorokausi). Voi kun joku olisi edes kerran sanonut, ettei lakkoilu välttämättä johdu tuttipullosta tai muusta mun tekemästä virheestä!
Imetyksen tuki ry tekee ihan varmasti tosi tärkeää työtä ja imetykseen kannustaminenkin on tärkeää. Yleensä imetysongelmat ovat ohimeneviä ja vaativat vain äidiltä kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja. Siihen vertaistuki on varmasti usein hyödyllisintä apua. Väittäisin kuitenkin, että jos imetystä oikeasti halutaan edistää, pitäisi voimavaroja suunnata enemmän terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttamiseen ja imetysohjauksen parantamiseen erityisesti neuvoloissa. Ainakin Aamu-tv:n keskustelun perusteella tuntui, että suunta olisikin vihdoin tämä ainaisen pulloruokinnan paheksumisen sijaan. Toivottavasti kaikesta puheesta ja tohinasta seuraisi kerrankin jotain konkreettisia toimia ja imetysohjaus sairaaloissa ja neuvoloissa tehostuisi. Ilman fanaattista ja syyllistävää otetta.
