15.10.2012

Varpajaiset

Kaveripiiriimme syntyi hiljattain ihana, pieni tyttövauva. Sairaalavierailujen, kotiutumisuutisten sekä ilmeisen sutjakkaasti startanneen vauva-arjen myötä tuli tietysti myös J:lle kutsu varpajaisiin. Pikkutunneille venähtäneen juhlinnan jälkeen tuore isä päätyi kaikista mahdollisista vaihtoehdoista valitsemaan yösijakseen meidän sohvan – siis ainoan paikan, jossa takuuvarmasti joutuu heräämään lapsen takia kukonlaulun aikaan. Kerrassaan fiksu veto!




Mä jäin pippaloiden jälkeen miettimään tätä varpajaisperinnettä yleisemmin. Ilmeisesti moni äiti kokee varpajaiset jotenkin loukkaavana, osa jopa hylkäämisenä. Mä en ihan ymmärrä, miksi. Musta on vain normaalia, että lapsen syntymää haluaa juhlistaa myös ystäviensä kanssa, ja juhlissahan alkoholilla on usein oma roolinsa. Olen myös käsittänyt, että varpajaisissa ihan oikeasti puhutaan siitä vauvasta, vanhemmuudesta ja uusista tuntemuksista. Varmasti kavereiden tapaaminen, rentoutuminen ja muidenkin asioiden ajatteleminen tekee hyvää väsyneille ja toisten huomioimiseen keskittyneille isille. Mun tuttavapiirissä voi toki olla poikkeuksellisen fiksua porukkaa, mutta en ole kuullut yhdestäkään isästä, joka karkaisi sairaalan perhehuoneesta järjestämään varpajaisia, saapuisi – tai jättäisi kokonaan saapumatta – sairaalaan krapulaisena jälkikasvuaan kylvettämään tai hylkäisi tuoreen äidin ja vastasyntyneen kaksin kotiin silloin kun apukäsiä vielä tarvitaan. Isille siis suotakoon varpajaisensa!




Mutta mutta. Jotain tässä jutussa en tajua. Miksi ne varpajaiset ovat vain miehille ja mistä ihmeestä sellainen tapa on saanut alkunsa? Miksei äideille ole samankaltaista perinnettä? Joo, tajuan että harva äiti voi tai haluaa lähteä pari päivää synnytyksen jälkeen humppaamaan. Mutta vaikka sitten paria kuukautta myöhemmin? Heti kun omat housut mahtuvat jalkaan, vauva pärjää myös tuttipullolla tai kunhan yösyötöt tai imetys kokonaan loppuvat? Yleinen ja yhtäläinen varpajaisoikeus heti käyttöön, tasa-arvon nimissä!

En nyt jaksanut sen kummemmin perehtyä varpajaisperinteen historiaan, mutta osaako joku kertoa, mistä moinen tapa on lähtöisin tai miten se on aikojen saatossa muuttunut? Entä tunnustaako joku kieltäneensä mieheltään varpajaiset tai pitäneensä omat pippalot vauvan ja äitiyden kunniaksi?


5 kommenttia:

  1. Mä suhtaudun vähän penseästi kyseiseen perinteeseen. Mun mielikuvissa ei ole reilua, että mies säntää pämppäämään vauvan elon alkumetreillä, kun nainen hoitaa kersaa kotona, kenties vielä toipumassa synnytyksestä (eikä ole voinut ajatella minkäänlaista biletystä ikuisuuksiin!). Meillä mies olisi ehkä saattanut kyseiset kemut järjestää, jos olisin ollut vähän paremmassa kondiksessa ja vauva olisi nukkunut paremmin. Mä en usko kieltämiseen enkä siis olisi halunnut lähteä kemuilua kieltämäänkään, mutta olisin ehkä ollut vähän pettynyt (vittuuntunut), jos mies olisi varpajaisiin päätynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä epäreilua on nimenomaan se, että tää perinne on vain miehille. Jos naisilla ois samanlainen ehdoton oikeus järjestää ne omat kekkerinsä - tai se olisi yhtä itsestäänselvää kuin varpajaisten pitäminen tuntuu olevan - niin ei ärsyttäisi yhtään! Muuten taas en osaa ajatella, että se olisi varsinaisten miesten vika, että synnytys ja raskaus lankeaa naisten harteille, joten en niitä siitä lähtisi "rankaisemaankaan". :)

      Mutta siinäkin olen kyllä samaa mieltä, että varpajaiset olisi hyvä hoitaa niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa äidille ja vauvalle. Tai siis että se juhliminen ei saisi olla kovin paljoa isän ajasta pois. Munkaan mies ei järjestänyt varpajaisia, koska mä en sektion jälkeen olisi pärjännyt ilman sitä vielä pitkään aikaan. Ja pääasiallisesti tuttavapariskuntien kohdalla pippalot onkin järjestetty silloin kun äiti ja vauva vielä ovat sairaalassa, eikä iskä muutenkaan olisi paikalla. Tai sitten vasta riittävän pitkän ajan kuluttua, kun uuden perheenjäsenen rytmi alkaa olla jo tasaantumassa ja äiti on paremmissa ruumiin ja sielun voimissa. :)

      Poista
  2. Pakko kommentoida tuohon, että mun tuttavapiirissä on jopa niitä tapauksia, joissa äiti heti kotiinpäästyään joutuu järjestämään ne varpajaiset miehelleen. Tikattuna, väsyneenä - ja nyytti kainalossa - leipoo tarjoilut ja sitten lähtee itse lapsen kanssa evakkoon. Tai monen lapsen.

    Ehkä joku tuollainen on pistänyt varpajaisiin sellaisen ikävähkön kaiun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh! Mä oon kyllä niin tiukkapipo, etten ikinä suostuisi vastaavaan. Ja jos kuulisin jonkun miekkosen moista suunnittelevan niin saattaisin myös aika kovasanaisesti ilmaista, mitä mieltä asiasta olen... Eli vaikka varpajaiset onkin mun mielestä ihan kiva perinne, niin rajansa kyllä kaikella.

      Poista
  3. En tiedä, onko varpajaisperinne kuinka paljon muuttunut viime vuosina, mutta itse kuulun siihen ikäryhmään (nyt 50+), jossa miehet on pitäneet varpajaiset suunnilleen saman tien, kun tuore isä on kotiutunut sairaalasta vauvan syntymän jälkeen. Eli siis ennen kuin äiti ja vauva ovat tulleet kotiin. Esim. meillä isännän veli (joka oli meillä koiravahtina) ja kaverit olivat kummallakin kerralla jo odottamassa isukkia ja juomat ja ruoat oli kerätty nyyttäriperiaatteella. Siinä on sitten pari päivää (yleensä) aikaa iskällä vielä siivota jäljetkin ennen kuin vaimo palaa kersan kanssa kotiin. Eli varpajaiset eivät ole olleet pois perheen yhteisestä ajasta.
    Mutta se perinne, joka pitäisi elvyttää, on rotinat! Joskus aiemmin ensimmäisten viikkojen aikana, kun ystävät ja sukulaiset tulivat tervehtimään uutta perheenjäsentä, tuotiin samalla tarjottavat ja parhaassa tapauksessa koko perheelle ruoatkin mukana, ettei tuoreen äidin (tai isän) tarvinnut väsyneenä ruveta järjestämään tarjoiluja vieraille.
    Jos nyt ehdottomasti halutaan äidille jotkut omat juhlat, niin onhan Jenkeissä tapana pitää Baby Shower, joissa äidin ystävät (tai lähinnä kai -täret) pitävät tulevalle äidille juhlat vähän ennen vauvan syntymää ja tuovat samalla kaikkea hyödyllistä ja varmaan hyödytöntäkin tarviketta uudelle perheenjäsenelle (eräskin nuori äiti sai esim. nännirasvaa ison purkin). Mutta jos ehdottomasti haluaa alkoholin kanssa juhlia, niin sitten on vain odotettava niin kauan, ettei perillistä tarvitse enää omin maidoin ravita.
    Joten, annetaan miesten juhlia varpajaisensa, kunhan hoitavat ne niin, ettei niistä aiheudu äidille ja vauvalle ylimääräistä stressiä!

    VastaaPoista