Kesäkelien myötä meistä on Sampon kanssa tullut ahkeria leikkipuistossa kävijöitä. Hiekkalaatikko, liukumäki ja keinu kiinnostavat vuoden ja kolmen kuukauden ikäistä lasta kovasti ja muiden lasten kanssa leikkimiseenkin tuntuu olevan jotain intressejä. Sampo on puistossa kuin kala vedessä, mutta äidistä ei voi sanoa ihan samaa. Leikkipuistoissa on nimittäin selvät käyttäytymissäännöt. Aikuisille.
Olen ilmeisen virheellisesti kuvitellut, että puistojen tarkoitus on tarjota lapsille mahdollisuus leikkiä ulkona ja saada uusia kavereita. Muutaman ensimmäisen puistopäivän jälkeen havaitsin, että todellisuudessa puistoissa äidit kokoontuvat juttelemaan, lapset leikkivät siinä sivussa, eväitä syödään viltin päällä porukalla ja kaikilla on mukavaa. Paitsi ettei kukaan tietenkään leiki Sampon kanssa, koska muut muksut tuntevat jo toisensa - äideistä puhumattakaan.
Kunnon mutsin tavoin olen yrittänyt (tuloksetta) viritellä keskustelua säästä, tv-ohjelmista, hiekkalelujen huonosta kunnosta, lähikaupan surkeasta hedelmävalikoimasta jne. Parin ensimmäisen viikon jälkeen tajusin kysyväni vääriä kysymyksiä. Leikkipuistossa korrektia on tiedustella (aikuiselta) lapsen ikää ja nimeä, sekä jatkaa siitä kuhunkin ikäkauteen sopivilla jatkotiedusteluilla, kuten nukutaanko öisin, joko tulee sanoja ja miten ruokailut sujuvat. Sanokaa mitä sanotte, mutta musta se on ihan häiriintynyttä. Mua ei juurikaan kiinnosta vieraiden lasten ruokavaliot tai hampaiden puhkeamiset ja vähän outoa on sekin, että keskustelukumppanini nimestä mulla ei ole hajuakaan, mutta hänen lapsensa osaisin luetella ikä- ja pituusjärjestyksessä.
Muutaman kuukauden puistoilun jälkeen ollaan edelleen aika lähtökuopissa: muilla on kivaa yhdessä ja me ollaan Sampon kanssa vähän ulkopuolisia. Ja se on kyllä aika kurjaa. Olisi kiva tuntea niitä muita vanhempia edes sen verran, ettei tarvitsisi hävetä silmiä päästään joka kerta kun Sampo paukuttaa toista lasta lapiolla päähän tai kiilaa liukumäkijonossa muiden ohi. Eikä juttuseurakaan tietysti olisi pahitteeksi.
Toistaiseksi meillä on Sampon kanssa neljä puistokaveria, jotka tuntuvat olevan aina silminnähden ilahtuneita, jos osutaan puistoon samaan aikaan: vuoden ikäinen tyttö ja iskä, sekä puolitoistavuotias tyttö ja mummi. Ilmeisesti siis iskät ja mummit ovat yhtä pahasti pihalla leikkipuiston käytöstavoista kuin minäkin, koska kukaan meistä ei sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ole saanut keskustelua avattua äiti-ihmisten suuntaan. Kertokaapas puistokonkarit nyt, miten tästä päästään yli? Miten puistossa ollaan ja kuinka niitä kuuluisan korvaamattomia puistoystävyyksiä luodaan? Vai oliko peli menetetty mun osalta siinä vaiheessa kun päätin olla menemättä perhevalmennukseen (josta suoraan jatkui äiti-vauvapiiri ja muita vastaavia), koska tuntui hassulta tutustua ihmisiin vain siksi että meidän mahat kasvaa samaa tahtia?
