Kesäkelien myötä meistä on Sampon kanssa tullut ahkeria leikkipuistossa kävijöitä. Hiekkalaatikko, liukumäki ja keinu kiinnostavat vuoden ja kolmen kuukauden ikäistä lasta kovasti ja muiden lasten kanssa leikkimiseenkin tuntuu olevan jotain intressejä. Sampo on puistossa kuin kala vedessä, mutta äidistä ei voi sanoa ihan samaa. Leikkipuistoissa on nimittäin selvät käyttäytymissäännöt. Aikuisille.
Olen ilmeisen virheellisesti kuvitellut, että puistojen tarkoitus on tarjota lapsille mahdollisuus leikkiä ulkona ja saada uusia kavereita. Muutaman ensimmäisen puistopäivän jälkeen havaitsin, että todellisuudessa puistoissa äidit kokoontuvat juttelemaan, lapset leikkivät siinä sivussa, eväitä syödään viltin päällä porukalla ja kaikilla on mukavaa. Paitsi ettei kukaan tietenkään leiki Sampon kanssa, koska muut muksut tuntevat jo toisensa - äideistä puhumattakaan.
Kunnon mutsin tavoin olen yrittänyt (tuloksetta) viritellä keskustelua säästä, tv-ohjelmista, hiekkalelujen huonosta kunnosta, lähikaupan surkeasta hedelmävalikoimasta jne. Parin ensimmäisen viikon jälkeen tajusin kysyväni vääriä kysymyksiä. Leikkipuistossa korrektia on tiedustella (aikuiselta) lapsen ikää ja nimeä, sekä jatkaa siitä kuhunkin ikäkauteen sopivilla jatkotiedusteluilla, kuten nukutaanko öisin, joko tulee sanoja ja miten ruokailut sujuvat. Sanokaa mitä sanotte, mutta musta se on ihan häiriintynyttä. Mua ei juurikaan kiinnosta vieraiden lasten ruokavaliot tai hampaiden puhkeamiset ja vähän outoa on sekin, että keskustelukumppanini nimestä mulla ei ole hajuakaan, mutta hänen lapsensa osaisin luetella ikä- ja pituusjärjestyksessä.
Muutaman kuukauden puistoilun jälkeen ollaan edelleen aika lähtökuopissa: muilla on kivaa yhdessä ja me ollaan Sampon kanssa vähän ulkopuolisia. Ja se on kyllä aika kurjaa. Olisi kiva tuntea niitä muita vanhempia edes sen verran, ettei tarvitsisi hävetä silmiä päästään joka kerta kun Sampo paukuttaa toista lasta lapiolla päähän tai kiilaa liukumäkijonossa muiden ohi. Eikä juttuseurakaan tietysti olisi pahitteeksi.
Toistaiseksi meillä on Sampon kanssa neljä puistokaveria, jotka tuntuvat olevan aina silminnähden ilahtuneita, jos osutaan puistoon samaan aikaan: vuoden ikäinen tyttö ja iskä, sekä puolitoistavuotias tyttö ja mummi. Ilmeisesti siis iskät ja mummit ovat yhtä pahasti pihalla leikkipuiston käytöstavoista kuin minäkin, koska kukaan meistä ei sinnikkäistä yrityksistä huolimatta ole saanut keskustelua avattua äiti-ihmisten suuntaan. Kertokaapas puistokonkarit nyt, miten tästä päästään yli? Miten puistossa ollaan ja kuinka niitä kuuluisan korvaamattomia puistoystävyyksiä luodaan? Vai oliko peli menetetty mun osalta siinä vaiheessa kun päätin olla menemättä perhevalmennukseen (josta suoraan jatkui äiti-vauvapiiri ja muita vastaavia), koska tuntui hassulta tutustua ihmisiin vain siksi että meidän mahat kasvaa samaa tahtia?
Mä sanoisin, että sinnikkyys palkitaan. Kun käyt siinä puistossa tarpeeksi pitkään, ne toiset äidit tajuaa, että sä olet vakiotyyppejä. Sitten ne varmaankin ottaa suhun enemmän kontaktia. Tai sitten ne on kusipäitä, eikä niihin kannata tuhlata aikaa.
VastaaPoistaMä sanoisin, että tutustu siihen isään, koska keskimääräisesti miehet tuntuu olevan kyvykkäämpiä puhumaan muustakin kuin lapsista puisto-olosuhteissa. Ja kyllä niiden äitienkin kanssa on mahdollista päästä siitä "kuinkas teillä nukutaan"-keskustelusta eteenpäin. Siinä menee vaan jonkin verran tapaamiskertoja.
Jos siellä on toisia hämmentyneen oloisia äitejä ja saman ikäisiä lapsia, puhu niille jotain puistossa käymisen aloittamisesta. Pikkuhiljaa siihen puiston sosiaaliseen kuvioon pääsee sisälle. Kuukauden päästä meininki on jo varmaankin tosi erilainen.
Aika samaa mieltä Liisan kanssa. Mulla on vähän myös puistoilukokemusta ja samoja ajatuksia. Mutta siihen kyllä liittyy se, että aina joka paikassa (perhekahvila, puisto yms.) missä tapaan ekoja kertoja äitejä ja lapsia, keskustelu aloitetaan lapsista niiden iästä, osaamisesta, uhmasta jne. Se on joku sanaton tapa tehdä tuttavuutta. Sitten vasta parin kuukauden jälkeen kun on äidin kanssa parempi kaveri, niin ruvetaan puhumaan muistakin aiheista. Sama juttu, jos äitikaverin kanssa on tapaamisissa pitkä tauko, aloitetaan lapsijutuista. Mä en tiedä mistä tämmönen tapa on oikeen syntynyt.
VastaaPoistaPerhevalmennuksesta en tiedä, mulle ei jäänyt yhtään ystävää sieltä eikä esikoisen ajalta myöskään semmoisesta äitiryhmästä jossa käytiin kerran viikossa koko kevään. Parhaat äitisuhteet ovat löytyneet a)oman ikäisistä ja b)vapaista tapaamisista.
Monimutkaista tämä äitien tutustuminen:) Toisaalta olen löytänyt pari aarretta:)
Me ollaan nyt puistoiltu samassa puistossa melko aktiivisesti about vuosi, ja NYT alkaa olla muodostunut sellainen suht tiivis porukka, mihin voi kai laskea itsensäkin mukaan. Huvittavaa tietty on, että osa ihmisistä kulkee edelleen tittelillä "Onnin äiti" tai "Ainon isä" (nimet muutettu :D). Jokin aikaa sitten sain kuulla erään "X:n ja X:n äidin" oikean nimen, eikä se kyllä yhtään sovi sille!
VastaaPoistaSe on kai tosiaan joku kirjoittamaton sääntö, että puhe aloitetaan jostain lapsiin liittyvästä, vaikkei se kyllä muakaan liiemmin kiinnosta. Olen myös huomannut, että joidenkin kanssa ei vaan VOI puhua mistään muusta kuin lastenvaatteista, ruokailuista tai nukkumisista. Sitten on niitä, joiden lapsista en itse asiassa tiedä kauhean paljoa, kun puhutaan joko lapsista yleisellä tasolla (esim päivähoidosta) tai sitten lomamatkoista, opiskeluista, töistä tai jopa maailmanmenosta. Aika henkilökohtaisia juttujakin on nyt raskausaikana tullut juteltua, mutta parisuhteet taitavat toistaiseksi olla pieni tabu..
Mä olen löytänyt parhaimmat "äitikaverini" vauvaharrastuksista ja netistä (kääk), mutta on kivaa että puistossakin on juttuseuraa ja sellaisia ihmisiä, jotka ottavat omankin lapsen huomioon. Yleensä kyllä sovin jonkun kaverin kanssa treffit puistoon, että varmasti on seuraa. Joskus olisi kyllä hauska nauhoittaa puistokeskusteluita ja tutkia, miten usein kuullaan esim lauseet "ei saa ottaa kädestä", "älä etuile" tai "annapa lapio takaisin". Noo, kai noiden väliin jotain ihan kohtalaisen fiksuakin mahtuu ;)
Muuten samoilla linjoilla kuin Liisa. En mäkään oikein osaa aloittaa keskustelua jonkun "uuden" kanssa, kun en tiedä onko se vaan käymässä vai mitä se meinaa. Toisaalta joillekin wanhoille puistoäideille olen varmaan vähän tunkeileva tyyppi. Ja selvästi kahden lapsen äidit ovat vähän niinkun omaa kastiaan, syksyä siis odotellessa!
Voithan myös kokeilla aloittaa keskustelun legendaarisella "käyttekste usein täällä"-lainilla :D