1.3.2011

Hiiohoi ja rommia pullo!

Hämmentyneenä tiedustelujen huikeasta määrästä (kuinka paljon tällä blogilla oikein on lukijoita?) koin nyt velvollisuudekseni ilmoittaa, että blogihiljaisuudesta huolimatta en ole vielä jakautunut kahdeksi. Kirjoittelufiilikset ovat vain loistaneet poissaolollaan lauantaista lähtien, koska olen keskittynyt uuteen lupaavaan uraani merirosvona. Valitettavasti rommi ja railakas elämä eivät vielä sisälly toimenkuvaani, vaan se näkyy lähinnä ulkoisessa olemuksessani silmälapun muodossa.

Lyhyesti: Lauantai-iltana en parin päivän korva- ja päänsäryn jälkeen enää saanut toista silmää kiinni, verenpaineet huitelivat pilvissä ja olo oli kaikinpuolin omituinen. Viiden yöpäivystyksessä vietetyn tunnin jälkeen diagnoosiksi saatiin toispuoleinen kasvohermohalvaus. Tila on raskaudesta johtuva, inhottava, turhauttava ja raivostuttava, mutta onneksi myös mitä suurimmalla todennäköisyydellä täysin ohimenevä. Nukun silmä teipattuna (tai siis yritän nukkua, viimeisten kolmen yön saldon ollessa 2h + 4h + 3,5h unta) ja päivisin hengailen merirosvolookissani mustan silmälapun kera vinosti irvistellen. Enää en myöskään juurikaan juo ilman pilliä ja ruokailun jälkeen näytän lähinnä tältä:


En ehkä ole normaalioloissakaan mikään optimismin keulakuva, mutta nyt positiivisia tuntemuksia saa kyllä etsiä kissojen ja koirien kanssa. Olen a) kipeä, b) väsynyt, c) hysteerinen ja d) ehkä pysyvästi kasvohalvaantunut, mitä en tietenkään kykene unohtamaan, vaikka kuinka kuuntelisin vakuutteluja siitä, että valtaosa ihmisistä toipuu vastaavasta vaivasta täydellisesti. Lisäarvoa tilanteeseen tuo vielä vauvan lauantainen 4,1 kg:n painoarvio. Eikä mitään merkkejä synnytyksen käynnistymisestä vieläkään ollut. Todennäköisesti pääsen siis  ponnistamaan jättivauvaa parin viikon unettomuuden jälkeen naama roikkuen. Ei houkuttele ihan hirveästi. Ja lienee sanomattakin selvää, että nyt vituttaa. Olisipa edes sitä rommia.

Kuva: http://www.baby-pictures.org

2 kommenttia:

  1. Kovasti tsemppiä!

    Pikkukaveri päättää tulla juuri silloin, kun sitä vähiten odotat.

    P.s. Ihana blogi!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ja pitkää pinnaa! Kyllä se siitä iloksi muuttuu, vaikkei nyt juuri siltä tunnukaan. Kurja tietysti tuollainen lisävaiva, kyllä siinä mahakummussa olisi ihan riittävästi kannettavaa kaksisilmäisenäkin...
    Terkuin,
    Tarja ja Ipa

    VastaaPoista