Keskiviikko, torstai: ei mittään...

Vauvoillahan on tapana syntyä aina silloin kun ei pitäisi. Tällaista mahdollisimman epäsopivaa ajankohtaa on povailtu myös meillä. Ensin ohitettiin turvallisesti kaikki tärkeät juhlapyhät, kuten joulu ja uusi vuosi. Sitten myös ne viikonloput, jolloin J:lla oli ohjelmassa varpajaisia tai muita tilanteita, joissa yleensä on tapana olla alkoholin vaikutuksen alaisena. En synnyttänyt silloin kun tuleva ukki risteili Suomenlahdella, enkä myöskään J:n siskon lomaillessa Amsterdamissa. Tiedossa olleet häät ehdittiin juhlia ilman, että uuteen mekkoon tuhlatut rahat menivät hukkaan. Ja se täysikuukin oli jo, eikä ilmapiirissä havaittu mitään normaalia levottomampaa.

Alan olla vähitellen aika vakuuttunut, että tälle tuloillaan olevalle vauvalle on ihan turha puhua mistään suunnitelmista tai aikatauluista. Olen lääkärin kehotuksesta ottanut rauhallisesti raskauden puolivälistä asti, jottei vauva vaan syntyisi ennen aikojaan. Lokakuussa meidän piti olla onnekkaita, jos vauva pysyy mahassa niin pitkään, että se voisi edes selvitä hengissä. Marraskuussa näytti siltä, että vuoteen 2011 on ihan turha odotella. Vuodenvaihteen jälkeen piti jo olla koko ajan hälytysvalmiudessa, koska lähtö voisi tulla koska tahansa.

Nyt laskettuun aikaan on alle viikko ja viimeisimmän tuomion mukaan yli mennään ja pahasti. Mihin hävisi se "kyllä tämä syntyy ihan hetkenä minä hyvänsä" -puhe? Nyt varaillaan neuvola-aikoja jo kolmen viikon päähän, kun vielä pari viikkoa sitten poistuin terveydenhoitajan huoneesta aina niiden "seuraavalla kerralla nähdäänkin varmaan jo vauvan kanssa" -tervehdysten saattelemana.

Tässä vaiheessa kaikki, mukaan lukien se neuvolan terkka, jaksavat tietysti muistutella siitä kuinka pitää olla kiitollinen, että vauva syntyy täysiaikaisena, normaalikokoisena ja todennäköisesti terveenä. Ja onhan se tietysti mahtava juttu, että loppuun saakka päästiin. Varsinkin kun jossain vaiheessa mielessä käväisivät jo uhkakuvat voipaketin kokoisesta pienestä ihmisestä. MUTTA. En nyt vain kykene löytämään itsestäni sitä yltiöpositiivista huippumutsia, joka hihkuu onnesta kun vauva ja maha kasvaa, viikkoja kertyy ja vaivat lisääntyy, jes! Tyyppi olisi nyt täysin kypsä selviämään, niin eikö se vaan voisi jo syntyä?

Olenkin tehnyt listan päivistä, jolloin olisi hyvä syntyä, jos vaikka jälkeläisemme onkin keskivertolapsia tottelevaisempi ja kuuliaampi yksilö:

- 27.2. Silloin on sunnuntai, ja sunnuntailapsethan ovat hyviä, kauniita ja huolettomia. Lienee muuten tarpeetonta mainita, että itsekin olen syntynyt sunnuntaina..?
- 28.2. Silloin liputetaan ja Kalevalan päivä olisi ainakin mun mielestä aika kolee päivä juhlia synttäreitä!
- 2.3. Virallinen laskettu aika. Täsmällisyys ja aikatauluissa pysyminen olisi ihan toivottavia ominaisuuksia tälle lapselle, koska sellaisia ei ilmene kummallakaan raukan vanhemmista.
- 3.3. Numerosarja 03.03.11 näyttää kivalta paperilla. Enkä varmaan tässä tapauksessa onnistuisi unohtamaan lapseni synttäreitä.

Pidemmälle en sitten edes halua ajatella. Vielä.