Tuli tosiaan juhlittua Sampon ristiäisiä viikko sitten. Kunnon vanhempien tavoin varastimme J:n kanssa lapselta show'n julkistamalla, että tässä on oltu jo kolme kuukautta naimisissa! Mun puoli sukua reagoi uutiseen kyynelehtimällä (ilosta vai surusta?), kaverit oli kohtalaisen äimistyneitä ja anoppi onnitteli lausahduksella "olisit nyt miettinyt vielä vähän aikaa." Ilmeisesti palopuheeni avioliitosta vanhentuneena ja urpona instituutiona (tämähän oli muuten kirjoitettu kuusi vuorokautta ennen hääpäivää) oli todellakin sisäistetty, eikä ylläriä osattu odottaa. No, saatiinpa vähän säpinää niihinkin pippaloihin!
Olen edelleen sitä mieltä, että jos parisuhde ja vanhemmuus olisivat yhtä simppeleitä avo- kuin avioliitossakin, en olisi ikinä halunnut naimisiin. En muista koskaan haaveilleeni prinsessahäistä tai valkoisista häämekoista, en välitä mistään perinteistä tai vakiintuneista tavoista, enkä kirkkoon kuulumattomana koe tärkeäksi myöskään mitään hengellisiä juttuja. Mun näkökulmasta avioliitto on ensisijaisesti kahden aikuisen ihmisen välinen sopimus, ja on aika karua ajatella, että länttäämällä nimeni paperiin ja sanomalla "tahdon" olisin nyt päästellyt ilmoille minkäänlaisia ikuisen rakkauden osoituksia. En siis ymmärrä, miksi mun pitäisi millään sopimuksella tai tapahtumalla todistaa rakkauttani tai kiintymystäni - eiköhän niiden soisi tulevan ilmi jotain aivan muuta kautta. Tästä syystä meillä ei myöskään ole sormuksia, vaikka niitä kaikki lauantaina kovin kaipasivat. Eikä mulla ole J:n sukunimeä, vaikka Sampolla onkin.
Kaikesta huolimatta se olin todellakin lopulta minä, joka kosi. Ensin ruuhkaratikassa ja sitten vielä uudestaan Salkkareiden aikana, kun kosintaan ei ekalla kerralla suhtauduttu riittävällä vakavuudella. Tärkein syy koko avioliittoon oli Sampo, ja erityisesti J:n asema suhteessa tähän vielä syntymättömään vauvaan. Musta on tärkeää ja oikeudenmukaista, että J:lla on lapseensa liittyen kaikki samat oikeudet ja velvollisuudet kuin mulla, ihan jo senkin varalta, että mulle sattuu jotain. Moni käytännön juttu on nyt aika paljon helpompi hoitaa, kun mun ja J:n suhde on virallistettu. Edelleen siis ajattelen, että yhteinen lapsi on ihan yhtä hyvä syy mennä naimisiin kuin se perinteinen "niin vain kuuluu tehdä, kun on oltu tarpeeksi kauan yhdessä / kun rakastaa toista" - oli joku ruuvimeisseli mukanaan vihkitilaisuuteeni saapunut (!) todistaja asiasta mitä mieltä tahansa.
En vieläkään pidä reiluna sitä, että avioliittoon syntyvällä lapsella on automaattisesti isä ja avoliittoon syntyvällä ei, mutta raaskin silti höllätä omia periaatteitani kun on kyse jonkun muunkin kuin mun elämästä. Samalla lupasin myös tapauskovaiselle aviomiehelleni, että voimme pitää parin vuoden kuluttua isot juhlat kirkollisen siunauksen kera. Silloin vaadin ehdottomasti myös sormuksen - en minkään symbolisen arvon vuoksi, vaan timantin takia tietysti! Lisäksi suostun juhliin vain jos mä en ole niiden aikaan raskaana, viiniä on tarpeeksi, eikä kukaan yritä ryöstää morsianta tai ehdota ohjelmanumeroksi tuolitanssia. Karaoke sallitaan.
25.5.2011
Sampo < 3 Sophie
Kaikki supertrendikkäät äidit ovat ilmeisesti jo jonkin aikaa kohisseet 50-vuotiaasta Sophie the Giraffe -purulelusta, joka on luonnonmukainen, vauvaystävällinen, kehittävä, valmistettu käsityönä, tyylikäs ja ihan helvetin kallis. Suhtauduin tähän design-leluun yhtä skeptisesti kuin kaikkiin muihinkin pikkuvauvoille tarkoitettuihin leluihin, koska kokemukseni mukaan kaksi kuukautta vanhalle vauvalle kelpaa leluksi ja tuijoteltavaksi nallen tai kirahvin sijaan ihan hyvin vaikka rätti tai äidin naama.
Viikko sitten meillekin silti muutti oma Sophie, koska varhaiskypsä lapseni päätti alkaa tehdä hampaita ja huuto oli sitten sen mukaista. Äitiyspakkauksessahan tuli se kiva viilentävä purulelu - kerronpa vaan, että kannattaa lukea käyttöohjeet ennen kuin upottaa sen kiehuvaan veteen..! J lähti sitten huudosta väsyneenä (purulelun muututtua käyttökelvottomaksi) apteekkiin hakemaan vastaavaa tilalle, mutta saapuikin kotiin Sophien kanssa.
En tiedä, kumpi hämmentää mua enemmän: se, että J tietää yhtään mitään ranskalaisista design-kirahveista, vai se, että se todellakin toimii. Jätkä pitelee tyytyväisenä kirahvia kätösissään ja jäytää jalkoja hymy huulillaan. Hammaskaan ei enää vaivaa. Lisää näitä meille!
Kirahvin nettisivuille voi muuten lähettää kuvan omasta vauvasta ikuistettuna Sophien kanssa. Samalla osallistuu kilpailuun, jossa arvotaan lisää Sophie-tuotteita. Itsehän ryntäsin toimimaan juurikin näin - kalliit design-lelut kun ei tässä perheessä ole mitään arkipäivää.
P.S. Kuten otsikosta joku saattoikin jo huomata, sai meidän pikkumies lauantaina nimen. Toistaiseksi nimetön tunnetaan siis nykyään Sampona, alias S-miehenä. Wikipedia tietää kertoa, että Sampo on mm. esihistoriallinen lonkerojalkaisiin kuuluva suku, konekivääri, jäänmurtaja, pankki, lentopallojoukkue Pielavedellä sekä Suomen paras muikkuravintola. Löytyypä avaruudesta myös asteroidi nimeltä 2091 Sampo. Me J:n kanssa ajateltiin nimeä valitessa lähinnä tätä Kalevalan Sampoa, rikkauksia tekevää ihme-esinettä. Plus että Sampo vaan kuulostaa niin kivalta!
Viikko sitten meillekin silti muutti oma Sophie, koska varhaiskypsä lapseni päätti alkaa tehdä hampaita ja huuto oli sitten sen mukaista. Äitiyspakkauksessahan tuli se kiva viilentävä purulelu - kerronpa vaan, että kannattaa lukea käyttöohjeet ennen kuin upottaa sen kiehuvaan veteen..! J lähti sitten huudosta väsyneenä (purulelun muututtua käyttökelvottomaksi) apteekkiin hakemaan vastaavaa tilalle, mutta saapuikin kotiin Sophien kanssa.
En tiedä, kumpi hämmentää mua enemmän: se, että J tietää yhtään mitään ranskalaisista design-kirahveista, vai se, että se todellakin toimii. Jätkä pitelee tyytyväisenä kirahvia kätösissään ja jäytää jalkoja hymy huulillaan. Hammaskaan ei enää vaivaa. Lisää näitä meille!
Kirahvin nettisivuille voi muuten lähettää kuvan omasta vauvasta ikuistettuna Sophien kanssa. Samalla osallistuu kilpailuun, jossa arvotaan lisää Sophie-tuotteita. Itsehän ryntäsin toimimaan juurikin näin - kalliit design-lelut kun ei tässä perheessä ole mitään arkipäivää.
P.S. Kuten otsikosta joku saattoikin jo huomata, sai meidän pikkumies lauantaina nimen. Toistaiseksi nimetön tunnetaan siis nykyään Sampona, alias S-miehenä. Wikipedia tietää kertoa, että Sampo on mm. esihistoriallinen lonkerojalkaisiin kuuluva suku, konekivääri, jäänmurtaja, pankki, lentopallojoukkue Pielavedellä sekä Suomen paras muikkuravintola. Löytyypä avaruudesta myös asteroidi nimeltä 2091 Sampo. Me J:n kanssa ajateltiin nimeä valitessa lähinnä tätä Kalevalan Sampoa, rikkauksia tekevää ihme-esinettä. Plus että Sampo vaan kuulostaa niin kivalta!
11.5.2011
Kyllä mummo tietää
Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin tuntemattomat ihmiset, joilla on mielipide siitä, miten sun pitäisi hoitaa omaa lastasi. Paitsi sellaiset tuntemattomat ihmiset, jotka tulevat esittämään mielipiteensä syyllistävään sävyyn, kun lapsi huutaa kadulla vaunuissa pää punaisena selittämättömästä syystä ja äiti alkaa jo selkeästi olla vähän epätoivoinen.
Meillä oli aikamoinen kauppareissu tänään vauvan kanssa. Tai teoriassa se ei kai ollut kauppareissu, koska emme ikinä päässeet kauppaan asti. Kotona täysin tyytyväinen ja onnellinen lapsi muuttui huutavaksi hirviöksi sadan metrin vaunuttelun jälkeen. Syy tähän muodonmuutokseen on edelleen tuntematon - vauvalla ei ollut kuuma eikä kylmä, vaunuissa oli suosikkipupu messissä, aurinko ei porottanut silmiin, tyyppi näki koko ajan äidin, tutti oli suussa, juuri ennen lähtöä oli syöty maha täyteen ja reittikin oli tuttu ja turvallinen, ilman mitään ylimääräisiä hälinöitä. Joku raivokohtaus siis vain iski, eikä mikään auttanut, paitsi syli. Valitettavasti matkanteko on suhteellisen hidasta vauva sylissä, jos mukana on myös yli 15-kiloiset lastenvaunut.
Toiveikkaana ajattelin, että vauva vähitellen nukahtaisi ja rauhoittuisi vaunuissa, mutta puolen kilsan matkanteon jälkeen luovutin, ja käännyimme takaisin kotiin päin. Huutokonsertti vain voimistui, mua alkoi jo vähän hikoiluttaa ja punastuttaa, ja ohikulkijat katsoivat joko naureskellen tai paheksuen. Lykin vaunuja eteenpäin kuin viimeistä päivää.
Ja sitten tuli se mummo. Parisataa metriä ennen kotiovea jostain takaa hyökkäsi ihan leppoisan näköinen (ulkokuori voi pettää) vanhempi naishenkilö, ja päätti ilmoittaa mulle, että lastenhoitotaitoni ovat selkeästi puutteelliset kun en kerran saa vauvaa rauhoittumaan. Aika nopeasti vauvan huudon lisäksi myös supermutsin raivo pääsi valloilleen ja latelin mummolle pari ei-niin-kovin-kaunista mieleen juolahtanutta lausetta. Lykkäsin vauvan vaunuihin ja painelin raivoissani (sekä aika vuolaasti itkien) takaisin kotiin.
Näitä kaikkitietäviä tapauksiahan tulee vastaan koko ajan, ja normaalisti suhtaudunkin ylimäärisiin neuvoihin niiden ansaitsemalla täydellä välinpitämättömyydellä. Mutta sitten on vaan niitä päiviä kun tekemätön kauppareissu tarkoittaa koko loppuviikon aikataulujen rukkaamista uudelleen. Silloin pinna on poikkeuksellisen kireällä ja vauvan itkukin kuulostaa tavallista raadollisemmalta. Joskus vaan siis on sellainen päivä, jolloin yksikin mummo on liikaa.
Meillä oli aikamoinen kauppareissu tänään vauvan kanssa. Tai teoriassa se ei kai ollut kauppareissu, koska emme ikinä päässeet kauppaan asti. Kotona täysin tyytyväinen ja onnellinen lapsi muuttui huutavaksi hirviöksi sadan metrin vaunuttelun jälkeen. Syy tähän muodonmuutokseen on edelleen tuntematon - vauvalla ei ollut kuuma eikä kylmä, vaunuissa oli suosikkipupu messissä, aurinko ei porottanut silmiin, tyyppi näki koko ajan äidin, tutti oli suussa, juuri ennen lähtöä oli syöty maha täyteen ja reittikin oli tuttu ja turvallinen, ilman mitään ylimääräisiä hälinöitä. Joku raivokohtaus siis vain iski, eikä mikään auttanut, paitsi syli. Valitettavasti matkanteko on suhteellisen hidasta vauva sylissä, jos mukana on myös yli 15-kiloiset lastenvaunut.
Toiveikkaana ajattelin, että vauva vähitellen nukahtaisi ja rauhoittuisi vaunuissa, mutta puolen kilsan matkanteon jälkeen luovutin, ja käännyimme takaisin kotiin päin. Huutokonsertti vain voimistui, mua alkoi jo vähän hikoiluttaa ja punastuttaa, ja ohikulkijat katsoivat joko naureskellen tai paheksuen. Lykin vaunuja eteenpäin kuin viimeistä päivää.
Ja sitten tuli se mummo. Parisataa metriä ennen kotiovea jostain takaa hyökkäsi ihan leppoisan näköinen (ulkokuori voi pettää) vanhempi naishenkilö, ja päätti ilmoittaa mulle, että lastenhoitotaitoni ovat selkeästi puutteelliset kun en kerran saa vauvaa rauhoittumaan. Aika nopeasti vauvan huudon lisäksi myös supermutsin raivo pääsi valloilleen ja latelin mummolle pari ei-niin-kovin-kaunista mieleen juolahtanutta lausetta. Lykkäsin vauvan vaunuihin ja painelin raivoissani (sekä aika vuolaasti itkien) takaisin kotiin.
Näitä kaikkitietäviä tapauksiahan tulee vastaan koko ajan, ja normaalisti suhtaudunkin ylimäärisiin neuvoihin niiden ansaitsemalla täydellä välinpitämättömyydellä. Mutta sitten on vaan niitä päiviä kun tekemätön kauppareissu tarkoittaa koko loppuviikon aikataulujen rukkaamista uudelleen. Silloin pinna on poikkeuksellisen kireällä ja vauvan itkukin kuulostaa tavallista raadollisemmalta. Joskus vaan siis on sellainen päivä, jolloin yksikin mummo on liikaa.
10.5.2011
Supernalle
Päiväuniongelmaan löytyi ratkaisu; nalle. Äijä nukahtaa kiltisti omaan sänkyynsä ja herättyäänkin vilkaisee vain nopeasti ympärilleen simahtaen uudelleen hymyssä suin, kunhan nalle on vieressä naama vauvaan päin seuraavalla tavalla:
Luonnollisesti mikä tahansa nalle ei kelpaa. Ainoa oikea yksilö on tämä kyseinen nalle, joka ei tähän saakka ole skidiä kiinnostanut millään tavalla. Yritin pitkään tuputtaa myös sänkyyn muutoin suosikkileluksi osoittautunutta Mauno-pupua (kuva alla), mutta eipä kelvannut Mauno tähän tarkoitukseen. Ilmeisesti Vaaleansinisen Nallen piirteissä on siis enemmän äidin näköä, toimiihan uninalle tässä tapauksessa äidin korvikkeena.
Ratkaistavaksi jää enää se, mistä näitä saa ostaa lisää. Nallen rauhoittava vaikutus kun lakkaa heti skidin kääntäessä unissaan katseensa toiseen suuntaan.
Luonnollisesti mikä tahansa nalle ei kelpaa. Ainoa oikea yksilö on tämä kyseinen nalle, joka ei tähän saakka ole skidiä kiinnostanut millään tavalla. Yritin pitkään tuputtaa myös sänkyyn muutoin suosikkileluksi osoittautunutta Mauno-pupua (kuva alla), mutta eipä kelvannut Mauno tähän tarkoitukseen. Ilmeisesti Vaaleansinisen Nallen piirteissä on siis enemmän äidin näköä, toimiihan uninalle tässä tapauksessa äidin korvikkeena.
Ratkaistavaksi jää enää se, mistä näitä saa ostaa lisää. Nallen rauhoittava vaikutus kun lakkaa heti skidin kääntäessä unissaan katseensa toiseen suuntaan.
4.5.2011
Kryptoniittia!
Huono äiti on nykyään Supermutsi, mutta varsinaisia supervoimia ei silti vielä ole havaittu. Tilaukseen laitetaan erityisesti "näin nukutat unta vastaan taistelevan kiukkuisen vauvan" -taito, sekä viisi ylimääräistä kättä, jotta kaikki kotityöt tulisivat tehtyä sillä aikaa kun Supermutsi keskittyy antamaan kaiken huomionsa jälkikasvulleen.
Teräsmiehellä taisi myös olla vähän päheemmät apurit. Puhemies Mao kun on viime aikoina keskittynyt lähinnä huutamaan aina silloin kun vauva ei huuda, varsinkin aamuviiden ja -kuuden välillä. Oli aika masentavaa käväistä ekaa kertaa kylässä vauvan tulevalla kummitädillä, ja havaita että kaikki maailman kissat eivät kammoa pieniä huutavia miehiä:
Miksi meidän kissa ei voi olla yhtä tyhmänrohkea?
Teräsmiehellä taisi myös olla vähän päheemmät apurit. Puhemies Mao kun on viime aikoina keskittynyt lähinnä huutamaan aina silloin kun vauva ei huuda, varsinkin aamuviiden ja -kuuden välillä. Oli aika masentavaa käväistä ekaa kertaa kylässä vauvan tulevalla kummitädillä, ja havaita että kaikki maailman kissat eivät kammoa pieniä huutavia miehiä:
Miksi meidän kissa ei voi olla yhtä tyhmänrohkea?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)