Maalle meidän landelle

Epäilen, että kuuma kesäkuun aurinko on tehnyt aivoistani lopullisesti huttua, sillä olen viime päivät pyöritellyt päässäni ajatusta, johon liittyy oma talo, pieni kasvimaa, pari omenapuuta ja ennen kaikkea Karkkila, elämän kokoinen kaupunki tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Itsehän olen viettänyt elämäni ensimmäiset kuusitoista vuotta Karkkilassa ja muutettuani sieltä pääkaupungin humuun, taisin vannoa, etten ikinä palaa takaisin, ainakaan pysyvästi.

Sampon syntymän jälkeen olen kuitenkin säännöllisen epäsäännöllisesti tullut ajatelleeksi, kuinka mukavaa olisi, jos olisi oma auto, oma talo, lastenhoitoapua lähellä, samassa elämäntilanteessa olevaa seuraa, vähemmän ruuhkaa ruokakaupassa, enemmän puita ja puistoja jne. Kaupunkikaksiommekin alkaa käydä ahtaaksi viimeistään siinä vaiheessa kun ipana oppii kävelemään, hissittömyys ja säilytystilan puute turhauttaa jo nyt. Karkkila alkoi houkuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun havaitsin, että sieltä todellakin saa omakotitalon samalla hinnalla, millä Helsingistä kämäisen kerrostalokolmion jostain lähiöstä. Oivalsin myös, että mun pitäisi jo puolen vuoden päästä alkaa kuluttaa yliopiston luentosalien penkkejä aika antaumuksella - ja jos joskus kuvittelin kykeneväni siihen samalla kun hoidan lasta, olen nyt avannut silmäni todellisuudelle ja todennut, että eipä onnistu moinen. Karkkilasta löytyisi isovanhempien ja tätskämummeleiden tarjoamaa lastenhoitoapua parina päivänä viikossa, eikä Sampon tarvitsisi mennä vielä alle yksivuotiaana päivähoitoon.

Vaihtoehdon Karkkila kykenen siis perustelemaan itselleni järjellä, mutta että omakotitalo. Vaikka olen vuosikaudet ajatellut, että omakotitalossa asuminen on hölmöä energian tuhlausta? Vaikka en ole ikinä jaksanut kiinnostua kukkapenkeistä, remontoinnista, nurmikon leikkaamisesta enkä varsinkaan lumitöistä? Koko vimma taitaakin siis perustua siihen, mikä olisi parasta Sampon kannalta. Kuinka hauskaa olisikaan, jos voisi levittää heti aamusta viltin nurmikolle ja viipottaa omalla pihalla vaikka kalsareissa? Ettei aina tarvitsisi ensin tuntikausia tehdä lähtöä puistoon, ja sitten kun lopulta on sinne päässyt, alkaa valmistautua kotimatkaan? Sinne takapihalle voisi pykätä kesäksi majan, talveksi lumilinnan ja kutsua kaikki kaverit leikkimään. Niin, ja äitikin saisi sen yrittipuutarhansa, jota kerrostalokodin ikkunalaudalle ei voi perustaa puhemies Maon hortonomisten taipumusten vuoksi.

Ennen kuin kaikki tätä lukevat sukulaiseni lähtevät selailemaan etuovi.com -sivustoa, muistutan, että Karkkila on vasta hyväksytty mukaan potentiaalisten vaihtoehtojen listalle. Harkinnassa ovat myös se sikahintainen helsinkiläiskolmio, sekä tällaiset lähipitäjät kuin Espoo ja Vantaa. Huussi, kasvimaa ja elämän kokoinen kaupunki ovat varmasti ihan jees näin kesäaikaan, mutta talvella saattaisi alkaa ahdistaa. Ainakin ne lumityöt.