Suomesta puuttuu aidosti avoin keskustelukulttuuri. On sitten kyse politiikasta, luomuruoasta tai lastenkasvatuksesta, menee aikuisten ihmisten välinen keskustelu hirvittävän helposti jankkaamiseksi ja syyttelyksi, kunnes toisen mielipiteistä jo loukkaannutaankin. Viime viikkoina tämä on näkynyt tietenkin vaalikeskustelussa ja erityisesti sosiaalisessa mediassa. Mäkin mietin pitkään tämän kirjoituksen julkaisemista - en ollut ihan varma, haluanko enää aiheuttaa paheksuntaa. Sitten ajattelin, että keskustelun herättäminen on kuitenkin edelleen ensiarvoisen tärkeää, paheksunnan ja loukkaantumisen uhallakin.
Vaalikeskustelussa on mun mielestä tähän asti ollut vallalla muutama selkeä trendi. Ensin puhuttiin siitä, onko oikein taktikoida ekalla kierroksella - ja jos taktikoi, niin ketä vastaan tai kenen puolesta. Pian avainsana olikin jo homous ja puolisot - heti perään ulkopoliittinen osaaminen ja pätevyys. Yhtäkkiä trendikästä oli kertoa, ketä äänestää, miksi ja vähän hypettää omaa ehdokasta. Ehkä mollata vastustajaakin - tai ainakin vastaehdokkaan kannattajaa. Nyt uusin trendi taitaa olla vastustaa koko vaalikeskusteluun osallistumista, koska se on mennyt niin mauttomaksi. Aika moni tuntemani ihminen on kertonut vaihtaneensa ehdokasta tai jättävänsä äänestämisen kokonaan väliin, koska on niin turhautunut vaalikeskustelusta ja muiden äänestäjien yksipuolisesta julistamisesta.
Muakin on ärsyttänyt se, että näissä vaaleissa puhutaan enemmän ehdokkaiden seksuaalisesta suuntautumisesta, kumppaneista, tutkintotodistuksista, kouluarvosanoista ja kengännumeroista kuin siitä, mikä olisi olennaista ja tärkeää kun valitaan presidenttiä. Välillä on turhauttanut lukea Facebookista, kuinka joku on äänestänyt hinttejä vastaan tai kuinka toinen julistaa kaikkien Niinistön kannattajien olevan suvaitsemattomia sikoja, joille ei äänestysoikeutta pitäisi suoda ollenkaan. Mutta ylivoimaisesti eniten mua ärsyttää nämä mielensäpahoittajat, jotka ottavat muiden ihmisten innostuksesta niin pahasti nokkiinsa, että vaihtavat ehdokasta protestiksi tai eivät äänestä ollenkaan. Miten muiden äänestäjien mielipiteet tai kannanotot vaikuttavat ehdokkaiden pätevyyteen yhtään sen enempää kuin homous, puoliso tai muutkaan tapetilla olleet aiheet?
Mä tunnen tosi monta kotiäitiä, opiskelijaa, duunaria, insinööriä ja eläkeläistä, jotka eivät äänestä, koska eivät ymmärrä tai tiedä politiikasta mitään. Se on jotenkin surullista. Niinpä musta paras ilmiö näissä vaaleissa on ollut nimenomaan ihan uudenlainen aktiivisuus. Politiikasta on tullut taas kahvipöytään kelpaava keskustelunaihe, ihmiset ottavat kantaa ja seuraavat ajankohtaisia asioita. Moni katsoo voivansa äänestää omasta mielestään parasta mahdollista ehdokasta, vaikka ei olisi politiikkaa aktiivisesti seurannutkaan. Toivottavasti yhä useampi vaivautuu äänestyspaikallekin. Sosiaalisen median vaaliähkyn taas uskoisin viittaavan siihen, että nämä vaalit puhuttavat nuorimpia äänestäjiä (joiden äänestysaktiivisuus taitaa perinteisesti olla 10-15 prosenttiyksikköä muita ikäryhmiä alhaisempi) ja myös niitä, joilla äänioikeutta ei vielä edes ole. Eli vaikka puhuttaisiinkin vain siitä, onko oma ehdokas homo vai ei, niin musta sekin on tärkeämpää kuin ettei puhuta ollenkaan. Turhat keskustelut kun johtavat aina siihen, että joku muistuttaa, että onhan näissä vaaleissa kyse muustakin. Ja sitten taas joku toinen päätyy ottamaan asioista selvää, ja löytää ehkä muitakin perusteita omalle äänestysvalinnalleen.
Veikkaan että tämän illan tuloslähetystä seuraa aika suuri osa suomalaisista, ja oli lopputulos mikä tahansa, jäävät vaalit varmasti mieleen. Mä toivon kovasti, että aktiivisuus ja keskustelu ei jää pelkästään näiden vaalien ilmiöksi, vaan syksyn kunnallisvaaleissakin otetaan kantaa ja pohditaan omia äänestysperiaatteita. Se on mun mielestä demokratiaa parhaimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti