Isyydestä on tullut trendikästä, ainakin jos kysytään ruotsalaisilta. Hesari uutisoi ruotsalaisisien saaneen oman Pappa-lehtensä, jonka kohderyhmää ovat coolit isät. Siis ne, jotka heijaavat lapsiaan juoksurattaissa, bloggaavat isyydestä ja nauttivat sumppinsa luomukahvilassa. HS:n mukaan lehdessä käsitellään mm. vanhempainvapaan hakemista, silmäpussien hoitoa sekä pohditaan, miltä seksi viimeisillään raskaana olevan kanssa tuntuu. Tärkeitä isyyden aiheita siis. Perinteinen, perheen taloudesta ja logistiikkapuolesta huolehtiva isä taitaa sen sijaan olla täysin poissa muodista. Isien pitäisi olla entistä osallistuvampia, enemmän läsnä sekä huolehtia lapsista ja kodista siinä missä äitikin.
Vanhempien välinen työnjako ja sukupuolten tasa-arvo on usein keskustelunaiheena myös meidän perheen kahvipöydässä. Ollaan J:n kanssa samoilla linjoilla siitä, että lapsen hoitovastuu saisi jakautua mahdollisimman tasaisesti ja isän rooli olla ihan yhtä tärkeä kuin äidinkin. Hesarista löytyi pohdittavaa tähänkin keskusteluun. HS-raadilta oli tiedusteltu, kantavatko isät nykyisin riittävän suurta vastuuta lapsistaan. 48 prosenttia raadista vastasi kysymykseen kyllä. Perusteluissa oli muuten paljon mielenkiintoisia huomioita, kannattaa lukea.
Mutta mikä sitten on rittävästi? Tai mikä tasapuolista? Se, että molemmat osapuolet vaihtavat tismalleen yhtä monta vaippaa päivän aikana? Se, että vanhempainvapaat jaetaan tasan kahtia? Entä jos se ei ole taloudellisesti mahdollista? Meillä ainakaan ei ollut mitään muuta ratkaisua kuin se, että minä jään kotiin ja J menee töihin. Jo pelkän täyspitkän (18 vrk) isyysloman pitäminen oli hankalaa, koska Sampon syntymän aikoihin J oli edelleen opiskelija. Lakimuutos, joka salli opiskelijalle oikeuden isyyslomaan ja -rahaan, astui voimaan vasta tämän vuoden elokuussa. Maaliskuussa kun J huolehti kotona musta ja vastasyntyneestä vauvasta, eikä reiluun viikkoon saanut mitään tuloja, tuntui, että tästä ainakin on tasa-arvo kaukana.
Kaikista hienoista suunnitelmista huolimatta olemme nyt kahdeksan kuukautta vanhan vauvan kanssa tilanteessa, jossa yhä useammin äidin syli onkin se parempi syli. Ainakin silloin kun yön pimeydessä itketään kipeitä hampaita. Pari päivää sitten huomattiin, ettei J tiedä juuri mitään siitä, mitä Sampo syö, kuinka paljon ja mihin kellonaikaan. Ensimmäisen isänpäivänsä J viettää lentokoneessa välillä Helsinki-Lontoo-Boston (hieno ajankohta työmatkalle muuten) ja mua stressaa tulevassa viikossa vain se, miten ihmeessä saan auton pysäköityä. Villi veikkaus on, että jos mä olisin nyt kuusi vuorokautta poissa, saattaisi J:n mielessä pyöriä vähän muut jännityksen aiheet.
Kaikesta huolimatta meillä ollaan mun mielestä silti tasavertaisia vanhempia. Hommat ei aina jakaudu tasan, eikä vastuu tai varsinkaan lapsen kanssa vietetty aika, mutta olennaisinta onkin se tieto, että me oltaisiin ihan hyvin voitu valita toisinkin. Jos mulla olisi ollut työpaikka johon palata äitiysloman jälkeen, olisi J ihan varmasti voinut jäädä kotiin hoitamaan Sampoa pidemmäksikin aikaa. Jos mulla on menoa illalla, pärjää J ja Sampo kahdestaan. Kakkavaipan vaihtaja määrittyy sen mukaan, kuka ehtii ja jaksaa - ei sen perusteella, kumman vuoro on tai kumpi osaa paremmin. Se jos mikä on musta riittävää ja tasapuolista vastuun kantamista. (Paitsi et yksi toive mulla on: puuroa voisi joskus keitellä joku muukin kuin minä. Kiitos!)
Keskimäärin suomalaisissa perheissä tuo perheen hyväksi tehty työ jakaantuu sillä lailla, että parisuhteessa elävät miehet tekevät noin 8,5 tuntia enemmän yhteenlaskettua ansio- ja kotityötä kuin hiedän kumppaninsa (Työministeriön julkaisu Hannu Piekkolalta, löytyy netistä). Ei suomalaisen miehen tarvitse mitenkään hävetä tekemisiään.
VastaaPoistaTätä oon miettinyt!
VastaaPoistaMielestäni tasavertaisuus - kotona tai töissä - ei muutenkaan vaadi sitä, että tehdään ja tiedetään ja osataan kaikkea tasan saman verran.
Pikemminkin ajatus siitä, että kumpienkin aikaa/energiaa/tekoja arvostetaan, ja toinen auttaa, korvaa, kannustaa, tukee, jnejne.
Tarinoita muualta:
Esimerkiksi Venäjällä alkaa olla yhä yleisempää, että tyttö kasvattaa lapsensa vanhempiensa luona, ja mies häipyy omille teilleen. Näin etenkin naimattomien ja nuorten kohdalla. Silloin lapsi ei käytännössä tiedä isästään kuin nimen ja ehkä naaman.
Päinvastainen tilanne on viikonloppuna käymään tullut belgialainen ex-kämppis seitsemänviikkoisen vauvansa kanssa. Syöttö- pesu- ja nukutusrutiinit hoituivat aika suvereenisti, lisäksi kämppis kävi vauvan kanssa parturissa niin, että vauva istui sylissä. Äiti tuli vasta illalla.
Sen jälkeen he kävivät pitkän keskustelun kuluneesta viikosta, monelta vauva oli syönyt kummankin hoitovuorolla, kuinka paljon, kauan se oli kestänyt, ja miten ruokintaa pitäisi muuttaa seuraavalle viikolle.
Arjesta en osaa sanoa, mutta tuskin se menee ns. "tasan", jos isä kuitenkin on päivät töissä.
Anonyymin kanssa olen samaa mieltä siitä, että hävetä ei tarvitse, mutta toisaalta kyseenalaistan sen, voiko ansiotyöt ja kotityöt asettaa rinnakkain ja laskea sen perusteella kuka tekee enemmän ja kuka vähemmän. Ei kai työtä muutenkaan voi edes arvottaa - erilaiset työt vaativat erilaista osaamista, paneutumista ja varmaan kuormittavatkin enemmän. Niin kotona kuin siellä työpaikallakin.
VastaaPoistaanamis, olen tosi samaa mieltä sun kanssa. :) Ja tämä belgialainen kämppis kuulostaa aikamoiselta tapaukselta. Mä en varmasti selviäisi (enkä kyllä suostuisi edes kokeilemaan) kampaajakäynnistä vauva sylissä!