Käväisin viikonloppuna aikani ratoksi töissä, koska näin vanhempainvapaalla ei luonnollisesti ole muutakaan tekemistä. Olen koko äitiysloman ajan tehnyt yhden sunnuntaityöpäivän kuussa, ja samalla huomannut, että yksinkertaisista asioista voi tehdä uskomattoman vaikeita. Työ itsessään on niinkin haastavaa kuin tanssikoulun kuukausittain ilmestyvän nelisivuisen oppilastiedotteen laatiminen (eli ei haastavaa). Nyt homma sujui ihan mallikkaasti, toisin kuin kuukautta aiemmin. Silloin tuli todettua, että työnantajani ei ehkä olisi kannattanut palkata tähän tehtävään äitiyslomalaista.
On aika uskomatonta, mitä lapsen saaminen voi tehdä ihmisen normaalille aivotoiminnalle. Taantumahan alkoi jo synnytyssairaalassa, jossa kätilö sai toistella mulle samat jutut kolmeen kertaan, enkä silti sisäistänyt niistä puoliakaan. On ollut huojentavaa kuulla, etten ole ainoa, jolle on käynyt näin - mä kun ehdin pari kuukautta ajatella, että olen varmasti maailman ainoa ihminen, jolla aivot ei vaan enää pelaa. Että ehkä ne siellä leikkaussalissa imaisi letkulla mahan kautta pois jonkun olennaisen aivohärpäkkeen?
Toisaalta mitäpä muuta kun hidastunutta aivotoimintaa voisi odottaa ihmiseltä, jonka päivät täyttyvät kakasta, puklusta ja ruoan lämmittämisestä. Olen alkanut epäillä, että kaikki kehittävät ja ajatusta vaativat vauvanlelut onkin oikeesti suunnattu lasten sijaan niiden äideille. Mun on ainakin muutaman kerran pitänyt ihan työn ja tuskan kanssa miettiä, että mites tää lelu nyt toimiikaan.
Ja mitä siellä töissä sitten taannoin tapahtui? Kaikki alkoi siitä, ettei mulla ollut työavaimia mukana. Mihinkäs sellaisia nyt tarvitsisikaan. Kun ovi lopulta saatiin auki, tuotti haasteita muun muassa sellaiset monimutkaiset tekniset laitteet kuin tietokone, tulostin ja kopiokone. Kaksipuolisen kopion ottaminen on muuten yllättävän vaikeaa, jos ei ensin käynnistä kopiokonetta. Ensimmäisessä tulostetussa versiossa luki "Lokakuu 2010". Korjasin päiväyksen ja kopioin parikymmentä kappaletta tiedotetta syyskuulle 2010. Huomasin virheen, lisäsin vähän väripaperia ja kopioin taas kaksikymmentä 09/2010 -tiedotetta. Pidin puolen tunnin mietintätauon.
Lopulta tiedote oli valmis, kuukausi ja vuosilukukin oikein ja tekniset laitteet hallinnassa. Muistin ottaa avaimen mukaan kun poistuin toimistolta. Pääsin kotiin ja siirryin prosessin haastavimpaan osuuteen eli tiedotteen lähettämiseen sähköpostitse. Vuorokauden ajan ihmettelin, miksei kukaan kommentoi mitään. Totuus paljastui kun käväisin lukemassa yliopiston sähköpostini - olin toimittanut kuukausitiedotteen kaikkiin mahdollisiin omiin sähköpostiosoitteisiini, mutten yhdellekään varsinaiselle vastaanottajalle. Aika kova suoritus kyllä!
Tässä kuussa en sitten vahingosta viisastuneena enää mokaillut. Paitsi että kopiointiprosessi oli ehkä vähän hidas, koska tein useammankin kopion yksi kerrallaan ennen kuin oivalsin syöttää isomman kokonaismäärän. Ah sitä riemun määrää kun oivalsin, että ai niin näitä voi kopioida myös monta kerrallaan! \o/
Nyt toivon enää, että kukaan mulle palkkaa maksava ei lue tätä kirjoitusta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti