Tämä kirjoitus on omistettu raskauskiloille, eikä otsikkoa todellakaan ole tarkoitettu tulkittavan positiivisissa merkeissä. Tällä kertaa muistoksi vain jäänee nimittäin se, että ikinä enää mahtuisin 25 tuuman farkkuihin, joita vaatekaappini on pullollaan. Synnytyksestä on nyt nelisen viikkoa, ja olen vähitellen alkanut kyllästyä niihin kaksiin mammahousuihin, joita olen kuluttanut viimeiset kuusi kuukautta. Tartuin siis rohkeasti ensimmäiseen käteen sattuneeseen tavalliseen farkkupariin kokeillakseni, hiertävätkö ne sektiohaavaa pahastikin. Vastaus oli ei, tosin syystä, etten saanut pöksyjä kiskottua reisiä ylemmäs. Kokeilin varmuuden vuoksi kaikki muutkin yksilöt, jos vaikka ensimmäiset olisivat vain kutistuneet pesussa. Loppupäätelmänä oli todettava, että olen ilmeisesti saanut ihan uusia naisellisia muotoja.
Seuraavaksi kipaisin kellariin hakemaan kassillisen kirpparille tarkoitettuja vaatteita. Jostain syystä omistan viidet 26-tuumaiset farkut, jotka ovat aina olleet mulle liian suuria ja jääneet siksi käyttämättä. Jäävät edelleen, koska ylläripylläri, enpä mahtunut niihinkään! Tiedossa on siis uusia ulottuvuuksia avaava shoppailureissu 27- tai jopa 28-tuumaisten farkkujen pariin. Myös joku stretch-ominaisuuksiin perehtyminen voisi olla tarpeen. Tilanne ei toki ole ihan niin paha, kuin se voisi olla. Raskausaikana kertyneistä seitsemästätoista (!) kilosta kymmenen jäi sairaalaan, ja pari tipahti ensimmäisten viikkojen aikana kotona. 4-5 kg aiempaa minääni painavampana mahdun edelleen painoindeksiltäni normaalin rajoihin, enkä varsinaisesti näytä miltään valaalta peiliin katsoessakaan. Aika on vain selkeästi kullannut muistot, koska kuvittelin jo olevani suunnilleen raskautta edeltävissä mitoissani. Valitettavasti oma vaatekaappi toi faktat melko raadollisesti esiin. Edessä taitaa olla jonkinlainen laihdutusprojekti.
Imetysaikanahan ruokaa pitää vedellä aika antaumuksella - syömisiä ei siis juuri voi karsia. Liikkuminen rajoittuu vielä kuukauden ajan rauhallisiin kävelylenkkeihin, jotka eivät tunnetusti kiloja vie mennessään. Mistään kiinteytysjumpista on turha haaveilla, vatsalihaksia saan alkaa tehdä varovasti kahden kuukauden kuluttua. Aikaisintaan. Taidan siis unohtaa kaikki kesäkuntoon 2011 -kampanjat. Nähtäväksi jää, onko sitä omissa mitoissaan vielä joulunakaan, jotta voisi sitten kerryttää niitä kinkkukiloja hyvällä omatunnolla. (Ja siis oikeesti, ulkonäkökeskeisen hömpötyksen ohella mun on ikävä liikkumista ihan liikkumisenkin takia. Se ei vaan ikinä herätä naisen elämässä niin suuria tunteita, kuin sopivien farkkujen puute..!)
J:n mielestä mussa kuitenkin on nyt jotain "uutta hehkua", ja olen kuulemma paljon kauniimpi äitiyden myötä kuin ikinä ennen. Epäilen tosin, että näihin kommentteihin päädyttiin ensisijaisesti itsesuojeluvaiston kannustamana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti