Noin yleisesti ottaen luulisi, että samassa elämäntilanteessa olevat, ja samojen ongelmien kanssa kamppailevat ihmiset ymmärtäisivät toisiaan. Toimisivat tarvittaessa vaikka vertaistukenakin. Pienten lasten äitien kohdallahan näin ei ole. Äidit ovat uskomattoman hanakoita puolustamaan omaa näkemystään, lyttäämään muiden valintoja ja saamaan aikaan riidan aiheesta kuin aiheesta silmänräpäyksessä. Jos hormonihuuruisia pikkuvauvojen äitejä suljettaisiin yhteen huoneeseen keskustelemaan näkemyseroistaan, tulisi ruumiita todennäköisesti nopeammin kuin ehdit sanoa kiintymysvanhemmuus.
Mun on hirveän vaikeaa käsittää, mikä siinä äitiydessä on niin pyhää, että sen varjolla olisi oikeus puuttua muiden ihmisten asioihin. Jokaisella äidillä tuntuu olevan mielipide, pitääkö lasta kantaa rinta- vai kantorepussa, onko parempi syödä sosetta vai sormiruokaa tai minkä ikäisenä vauva voi mennä ensimmäisen kerran yökylään. Eikä siinä mitään, mielipiteitähän on yhtä monta kuin ihmisiäkin ja se on vain hyvä juttu. Mutta minkä ihmeen takia mutsit kautta maan kuvittelevat, että se oma mielipide on ainoa oikea ja sen varjolla voi täysin varauksetta arvostella muiden ratkaisuja?
Erityisesti tämä oman asian julistaminen tuntuu pesiytyneen nettikeskusteluun, blogeihin ja mammapalstoille. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, että nimettömänä ja kasvottomana on helpompaa arvostella. Itse sain viimeisimpään hiusaiheiseen kirjoitukseeni liittyen sähköpostia, jossa monisanaisesti ihmeteltiin, kuinka olen uskaltanut lyhentää tukkani vaikka mulla on pieni lapsi, kun vauvahan ei välttämättä olisi edes tunnistanut mua enää kampaajakäynnin jälkeen. Ja kun olin niin monta tuntia poissakin! Tiedoksesi sinä nimetön henkilö, että toistaiseksi lapseni tuntuu vielä ymmärtävän kuka olen. Huomenna tosin voi olla tiukat paikat, kun ajattelin kokeilla päälle punaista paitaa mustan sijaan.
Jonkun verran kyräilyä ja kannanottoja tulee silti vastaan ihan todellisessakin arjessa. Esimerkiksi neuvolan odotushuone on aika otollinen paikka. Siellä vertaillaan toki vauvoja toisiinsa (kenen vauva seisoo jo, kuka huutaa hysteerisenä koko neuvolakäynnin ajan ja kenellä on pahimmat reisikermut), mutta ennen kaikkea arvostellaan äitien tekemiä ratkaisuja aina vauvojen vaatteista ja vaunujen varustelusta siihen, kenen lapset käyttäytyvät rauhallisimmin ja kuka lepertelee sylivauvalleen eniten.
Omakohtaisten kokemusten perusteella olen pähkäillyt, että ehkä kaikki äitien keskinäinen kyräily on pelkkää epävarmuutta omasta vanhemmuudesta. Äitiys on niin älyttömän iso asia, että ei siitä yksinkertaisesti voi selvitä täydellisesti - usein tuntuu että pelkkä kohtuullisesti pärjääminenkin on turhan haastavaa. Sitten iskee tarve puolustella omia valintoja ja brassailla niillä asioilla, mihin itse on jaksanut ja viitsinyt keskittyä. Eräs kaverini sanoi aiheeseen liittyen tosi fiksusti, ettei varmasti ole paras mahdollinen äiti omalle lapselleen. Aina voisi olla esimerkiksi enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä. Mutta hän nyt kuitenkin sattuu olemaan lapsensa ainoa äiti, ja sen kanssa vain on molempien pärjättävä. Täydellisiä ihmisiä kun ei ole, joten sellaisia on myös aika vaikea kasvattaa.
Aamen. Oikeen jumituin lukemaan tota yökyläilykeskustelua. Oon meinaan paskaäiti kierroksella kaksi ja jo TAAS olen laittamassa tätäkin 6-viikkosta ens viikonloppuna ekaan yökyläänsä mummille että pääsen viettämään aikaa mieheni, ystävieni ja alkoholin merkeissä. Kivittäkää mut.
VastaaPoistaOlipa hyvä teksti. Taas tulee mieleen se, kun ystäväni ei halunnut ostaa kalleimpia vaunuja vauvalleen ja Stockmannin myyjä sanoi, että toiset ne kyllä haluavat lapselleen parasta..
VastaaPoistaMä en ollut kuullutkaan tosta kiintymysvanhemmuudesta. Nyt oon ihan kahden vaiheilla, haluanko lukea noi sivut läpi vai en. Eli luen.
Ps. Olin eilen kampaajalla - ja vielä nukutuksen aikaan illalla! Muuten olen eri mieltä tosta lyhyttukkaisuudesta, mun hennohkolla hiuslaadulla lyhyt tukka se vasta oli painajaista. Mutta olen eri mieltä vain tosta osiosta.
Reps lol lol lol toi hiusmaili! :DDDDDDDDDD
VastaaPoistaUskon että osuit AIVAN nappiin. Kritisoiminen on tapa pönkittää omaa itsevarmuuttaan ja yrittää todistella itselleen sekä muille, että itse ainakin tekee mahdollisimman oikein.
VastaaPoistaSamaa on huomattavissa mm. kissapiireissä, jossa keskustelu keskittyy muiden kasvatusmetodien ja kissanpidon kritisoimiseen (huomioimatta, että joka rodulla on ihan eri tilanne. Lisäksi kissalle riittää, että perusasiat on hyvin, ei kissanpito ole mitään tähtitiedettä).
t. anamis
Banskuansku, mä en oikein ymmärrä tuota yökylähaloota. Tajuan toki, jos joku äiti ei halua omaa vauvaansa vielä pienenä antaa hoitoon, mutta ei kai se silti niin kamalaa voi olla, jos toinen kokee sen oman mielenterveyden ym. kannalta välttämättömäksi? Tai ihan vaikka haluaa päästä ulos? Tapansa kullakin, eikä yksi yökylä silloin tällöin sen vauvan kehitystä tai kiintymystä varmaan vaikeuta. Sampo on ainakin ihan normaali ja vanhempansa tunnistava lapsi, vaikka yökylässä onkin jo lukuisia kertoja ollut.
VastaaPoistakirsimilla, kiintymysvanhemmuus se vasta onkin kova juttu! Toivottavasti oli rattoisaa aikaa niiden sivujen parissa. Siellähän on paljon ihan järkevää ja kivaakin asiaa, mutta mua vaan suuresti tökkii siinä se KIINTYMYS. Tai lähinnä se, että onko muunlainen vanhemmuus sitten jotenkin vähemmän kiintymystä osoittavaa..?
Hanna, hiusmaili sisälsi myös paljon hyödyllisiä linkkejä, joista voin lukea, kuinka vauvaa kasvatetaan, jotta siitä tulee tasapainoinen ja järkevä yksilö. Yksi linkki vei sellaisen tahon sivustolle, johon voi ottaa yhteyttä jos on satuttanut lastaan tai pelkää aiheuttavansa sille vahinkoa. Melkein jo soitin, että OMG kävin kampaajalla ja lapsellani on nyt varmasti trauma!
Anamis, mä oon ihan varma, että kissankasvattajat on keskimäärin vielä äitejäkin sekopäisempää porukkaa! Ainakin mitä oon noista foorumijutuista Hannalta kuullut. Toisaalta jos on sellaisia kissoja kuin esim. eräillä ihmisillä (hömhöm), niin kyllä se kasvattaminen vauvasta huolehtimiselle vertoja vetääkin..!
Toi hius kohta aiheutti pieniä naurun pyrskähdyksiä. Mitenkähän oma lapseni tunnistaa minut hiukset kiinni ja auki, saati silloin kun en käytä silmälaseja tai meikkiä.
VastaaPoistaMonesti ongelmana äideillä on juuri että ei tajuta jokaisen lapsen olevan yksilöitä. Jokaiseen toimivat eri konstit. Tietysti on myös niitä jotka eivät osaa hoitaa lapsiaan, (lähinnä ne joilla on mielenterverys tai päihde ongelmia)mutta pääsääntöisesti äiti itse tietää miten omaa lastaan käsittelee.
En pysty keskustelupalstoja edes lukemaan ilman että alkaa kiehumaan. Että maailmasta löytyykin pösilöä väkeä jotka haukkuvat ja arvostelevat muita vain siksi että tekevät toisin. Tai sitten se että annetaan jotai yleispäteviä sääntöjä esim. soseiden aloituksen suhteen.
Aaah, mä olin jo ihan unohtanut tän hiusihmisen! Sikäli ajankohtainen juttu, että käväisin taas hiljattain kampaajalla pätkäisemässä tukkaani entistäkin lyhyemmäksi. Sampo katseli parikymmentä sekuntia huuli pyöreänä ja purskahti sitten itkuun ja vaati äkkiä syliin pääsyä. En tiedä oliko sillä ollut ikävä vai näytinkö sen mielestä vaan niin kamalalta. Tai ehkä aivan ihanalta..? :)
VastaaPoistaNoissa ohjeissa ja suosituksissa on tietysti pointtinsa ja syystähän asioita listataan, tutkitaan ja sitten suositellaan. Mutta siitä en tykkää, että ollaan niin hirveän ehdottomia. Se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle, koska yksikään vauva ei taida mahtua joka asiassa siihen keskimääräisen määrittelyyn. Syyllistäminen ja huonon omatunnon tuottaminen äideille on siis syvältä, kun kukaan tuskin tieten tahtoen haluaa lapselleen muuta kuin parasta.