Vanhassa vara parempi

Löysin lapsuudenkodista vintin raivauksen yhteydessä kassillisen omia vanhoja pehmolelujani. Heitin nallet, hylkeet, koirat ja kumppanit kotona pyykkikoneeseen ja iskin narulle kuivumaan. Kissan mielestä tämä vaihe oli erityisen pelottava. Yläilmoista tuijottaneet nallensilmät olivat ilmeisesti karmivia. Narun vasemmassa reunassa roikkuva piskuinen koira oli muuten oma suurin suosikkini. Sen nimi oli Pikku Koira, mikä kertonee kaiken mielikuvitukseni laadusta.

Sampo tykkäsi pehmoleluista ihan hulluna. Se vähän yllätti, sillä yleensä viihdyttäviksi leluiksi on todettu vain kaikki sellaiset, joita on kiva hakata lattiaa vasten tai joissa on mahdollisimman kova ääni ja paljon vilkkuvia valoja. Ehkä siis Sampon mielestä pehmolelujen kuuluukin olla vähän nuhjaantuneita ja käytössä kuluneita? Tai sitten mä en vaan enää osaa valita lapsia innostavia pehmoja. Valkoinen Silja Line -hylje kun ei ehkä olisi se, minkä nykyään kaupan hyllyltä mukaan nappaisin...