Osallistu imetystutkimukseen!

Tämä imetysaihe näköjään puhuttelee mua edelleen. Törmäsin eilen Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston vetämään tutkimushankkeeseen, jossa pyritään kartoittamaan äitien imetyskokemuksia. Tutkimukseen voi osallistua vastaamalla netissä imetyskyselyyn, joka ainakin ensivilauksen perusteella vaikutti kattavalta, asialliselta ja henkilökohtaiset kokemukset huomioivalta.
Tässä linkki kyselyyn, osallistukaa ihmeessä!

Sitten vielä taulukkoa niistä aiemminkin mainituista Pohjoismaisista imetystilastoista. Aika karua luettavaa Suomen osalta, vai mitä?

Tilasto on peräisin THL:n julkaisemasta toimintaohjelmasta imetyksen edistämiseksi Suomessa vuosiksi 2009-2012. Raportti on ehdottomasti lukemisen arvoinen, ja sisältää paljon muutakin tilastofaktaa muun muassa synnytyssairaaloiden imetyskoulutuksen saaneen henkilökunnan määrästä.

Sormiruokailun iloja

Ruisleivän syöminen voi olla näinkin riemastuttavaa:

Sampo on viime päivinä maistellut useampaa eri ruoka-ainetta sormin, ja tähän mennessä leipä on kohonnut meidän suosikiksi. En tiedä onko Sampo samaa mieltä makukokemusten perusteella, mutta äiti kyllä arvostaa sitä, että sotkun määrä on suht minimaalinen ja tukehtumisvaarakin pienehkö. Musta sormiruokailu meinaan on aika pelottavaa - en todellakaan tiedä, mitä tekisin jos joku ihana ruoanpala takertuisi muksun kurkkuun kiinni. Todennäköisesti juoksisin hysteerisenä ympäri kämppää ja soittaisin varmuuden vuoksi hätänumeroon siinä vaiheessa kun vauva olisi jo itsekseen kakonut palasen ulos...

Voisin joskus laatia tästä aiheesta vähän kattavammankin jutun, mutta nyt jätän bloggailut tähän kuvailotteluun. Meillä on viime aikoina ollut aika kiire erään Nelosen Hurja remontti -ohjelmaa muistuttavan taloprojektin parissa. Tosin tässä remontissa valmista ei tule viikossa, eikä kukaan pääse limusiinikyydillä kylpylään odottelemaan rempan valmistumista. Harmi.

Rok-rok-rokko

Sampolla on vesirokko. Kuukausi sitten sillä oli vauvarokko. Ja äijä on seitsemän kuukautta vanha. Huoh.

Tietämykseni erilaisista lastentaudeista on varsin rajanainen, mikä tuli ilmi vauvarokon aikaan, kun tuttava ehdotti sitä selitykseksi Sampon kuumeiluun ja näppyläiseen ihoon. Olin kyllä tietoinen, että on olemassa erilaisia rokkoja, jotka tarttuvat herkästi ja joista seuraa näppylöitä. Vesirokko oli tuttu juttu, sen kun olen sairastanut joskus itsekin. Sitten kelailin, että mitäs muita niitä nyt olikaan. Tuhkarokko? Hui. Tulirokko, enterorokko, parvorokko? Mikään niistä ei sanonut mulle mitään, enkä todellakaan olisi osannut tunnistaa oireita ilman ystäväämme Googlea. Vauvarokko kuulosti niiden rinnalla vähän nössöltä, ja sellaiseksi tauti (jota tosiaan ensin luulin ihottumaksi) osoittautuikin. Sampolla oli kolme päivää kuumetta, kaksi päivää ihottumaa ja missään vaiheessa ei varsinaisesti voinut havaita, että lapsi olisi ollut kipeä. Vai mitä sanotte tästä sohvalla lekottelevasta kuumeilijasta (joka muuten näyttää vähintään puoli metriä todellista pidemmältä kuvakulman ansiosta)?

Selvästi hurjan rokkotaudin kynsissä, eikö? Ainakin Sampo tuntui ymmärtävän, että kipeänä kannattaa ottaa rennosti.

Vesirokko tuntuu kuitenkin olevan vähän kurjempi tauti. Kitisty ja vikisty on paljon, yksi yö valvottiin ja näppylät, joita onneksi ei ole kovin montaa, syyhyävät taukoamatta. Sampo on kyllä aika kumma tyyppi, koska kaiken sairastelun keskellä se tuntuu päättäneen, että nytpä just nyt ja tässä opettelen konttaamaan. Seurauksena rokkoinen vauva teloo päätään kaikkiin mahdollisiin kulmiin ja turhautuu, kun jalat ja kädet ei toimi samaa tahtia. Ihanaa.

Arvatkaa vaan, kumpi ehti ensin lelun luokse (ja mikä parku siitä sitten syntyi)..!

Asiaa imetyksestä

Tällä viikolla Pohjoismaissa vietetään kansainvälistä imetysviikkoa. Aamu-tv:n haastattelussa aiheesta jorisivat Imetyksen tuki ry:n toiminnanjohtaja Maarit Kuoppala ja Imetyksen edistämisen työryhmän asiantuntijajäsen Sirpa Sarlio-Lähteenkorva sosiaali- ja terveysministeriöstä. Tällä kertaa keskityttiin syyllistämisen ja fanaattisen vouhottamisen sijaan itse asiaan - eli siihen, miksi suomalaisäitien imetystilastot ovat Pohjoismaiden heikoimmat, vaikka moni äiti haluaisi tutkimusten mukaan imettää lastaan pidempään. Tässä vielä linkki Aamu-tv:n juttuun.

Minäkin olisin halunnut imettää pidempään. Mielestäni äidinmaito on vauvalle parasta mahdollista ravintoa, ja lisäksi imetys on taloudellista, ekologista, vaivatonta ja hetkittäin ihan mukavaakin. En silti kestä ylenpalttista imetyksestä kohkaamista ja äitien syyllistämistä - kukin ruokkikoon lapsensa miten lystää, kunhan ruokkii. Ymmärrän täysin, jos joku kokee imetyksen niin ahdistavaksi, että valitsee mieluummin pulloruokinnan. Imetys on haastavaa. Varsinkin aluksi se sattuu, vie aikaa, turhauttaa, vaatii opettelua niin äidiltä kuin lapseltakin ja usein myös vaikka mitä erityisiä järjestelyjä ja hankintoja. Jokaisella äidillä pitää olla oikeus päättää, kokeeko imetyksen kaiken sen vaivan arvoiseksi. Ilman niitä syyllistäviä kommentteja.

Me selvittiin Sampon kanssa alkuhankaluuksien yli, ja imetys sujui mallikkaasti ehkä kuukauden. Sitten Sampo päätti ryhtyä totaalikieltäytyjäksi. Neuvolassa sanottiin, että se on ihan normaalia ja mun pitää oman hyvinvointini mukaan arvioida, kuinka kauan jaksan taistella imetyksen kanssa. Sain "hyväksynnän" pullolle ja kehuja siitä, että olin jaksanut imettää edes kaksi kuukautta. Kukaan ei syyllistänyt. Halusin silti yrittää edelleen, ja pari viikkoa huudettiin ja itkettiin Sampon kanssa kilpaa kun syömisestä ei tullut mitään. Neuvolassa ei vieläkään osattu auttaa tarkemmin, mutta sain terveydenhoitajalta imetystukipuhelimen numeron. Siinä vaiheessa kun mulla oli oma imetystukihenkilö, tuntui, että lasten kasvattaminen taitaa olla rakettitiedettä.

Imetyksen tuki ry:n ylläpitämä puhelin pyrkii tietenkin edistämään imetystä, joten oli odotettavissa, että saamani neuvot olivat osastoa "yritä vielä ja älä missään tapauksessa luovuta". Toki sain ihan hyödyllisiäkin vinkkejä, mitä voisin tehdä toisin ja mikä voisi ehkä auttaa, mutta kaikki neuvot keskittyivät siihen, mitä minä olen äitinä tehnyt väärin. Suurin pahe oli tietenkin tuttipullo, johon meillä oli ensiviikkoina totuttu ja jonka käyttöä jatkettiin myös imetyksen ohella, koska halusin välillä käydä kodin ulkopuolella ilman vauvaa. Imetystukihenkilöni oli täysin varma, että Sampo hylkii rintaa, koska on tottunut pulloon (ja tuttiin), ja että nyt mulla on kyllä kova työ korjata tämä suuri erehdykseni. Imetyksen jatkuminen olisi silti mahdollista, kunhan vain sitkeästi yrittäisin ja lopettaisin pullon tarjoamisen.

Viikon kuluttua meni hermo valvomiseen, itkevään vauvaan ja omaan herkistyneeseen mielentilaan. J:kin alkoi vähitellen turhautua vouhottamiseeni ja vihjaili, että mitäs jos nyt vaan annettaisiin sitä korviketta. Tuotin pettymyksen imetystukihenkilölleni ja ostin Tuttelia - kaksi viikkoa sujui taas ihan hyvin. Sitten ei kelvannut pullokaan, vauva alkoi olla täynnä punaisia näppylöitä ja itkua riitti aamusta iltaan. Sampolla todettiin maitoallergia ja mä tunsin itseni aivan idiootiksi muistellessani kaikkia epätoivoisia imetysyrityksiäni (mm. pimeä kylpyhuone, erilaiset akrobaattiset asennot, hörpytysmuki, peiton alla vauvan kanssa vietetty vuorokausi). Voi kun joku olisi edes kerran sanonut, ettei lakkoilu välttämättä johdu tuttipullosta tai muusta mun tekemästä virheestä!

Imetyksen tuki ry tekee ihan varmasti tosi tärkeää työtä ja imetykseen kannustaminenkin on tärkeää. Yleensä imetysongelmat ovat ohimeneviä ja vaativat vain äidiltä kärsivällisyyttä ja hyviä hermoja. Siihen vertaistuki on varmasti usein hyödyllisintä apua. Väittäisin kuitenkin, että jos imetystä oikeasti halutaan edistää, pitäisi voimavaroja suunnata enemmän terveydenhuoltohenkilökunnan kouluttamiseen ja imetysohjauksen parantamiseen erityisesti neuvoloissa. Ainakin Aamu-tv:n keskustelun perusteella tuntui, että suunta olisikin vihdoin tämä ainaisen pulloruokinnan paheksumisen sijaan. Toivottavasti kaikesta puheesta ja tohinasta seuraisi kerrankin jotain konkreettisia toimia ja imetysohjaus sairaaloissa ja neuvoloissa tehostuisi. Ilman fanaattista ja syyllistävää otetta.

Vanhassa vara parempi

Löysin lapsuudenkodista vintin raivauksen yhteydessä kassillisen omia vanhoja pehmolelujani. Heitin nallet, hylkeet, koirat ja kumppanit kotona pyykkikoneeseen ja iskin narulle kuivumaan. Kissan mielestä tämä vaihe oli erityisen pelottava. Yläilmoista tuijottaneet nallensilmät olivat ilmeisesti karmivia. Narun vasemmassa reunassa roikkuva piskuinen koira oli muuten oma suurin suosikkini. Sen nimi oli Pikku Koira, mikä kertonee kaiken mielikuvitukseni laadusta.

Sampo tykkäsi pehmoleluista ihan hulluna. Se vähän yllätti, sillä yleensä viihdyttäviksi leluiksi on todettu vain kaikki sellaiset, joita on kiva hakata lattiaa vasten tai joissa on mahdollisimman kova ääni ja paljon vilkkuvia valoja. Ehkä siis Sampon mielestä pehmolelujen kuuluukin olla vähän nuhjaantuneita ja käytössä kuluneita? Tai sitten mä en vaan enää osaa valita lapsia innostavia pehmoja. Valkoinen Silja Line -hylje kun ei ehkä olisi se, minkä nykyään kaupan hyllyltä mukaan nappaisin...

Opiskelija + hoitovapaa = ?

Pyysin viime kuussa Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta kannanottoja opiskelevien lapsiperheiden asemasta ja muutamasta epäkohdasta opintotukea rajaavassa yliopistolaissa sekä opintotukilaissa. Homma on edennyt hitaasti mutta epävarmasti: toistaiseksi kunnollinen vastaus on tullut vasta Päivi Räsäseltä. Timo Soini toimitti viestini eteenpäin asioihin perehtyneelle henkilölle, ja vastausta odottelen edelleen. Jyrki Kataisen eduskunta-avustaja taas pyysi tarkennusta varsinkin tähän hoitovapaalle jäämiseen - hänen käsityksensä hoitovapaan järjestämisestä opiskeluaikana kun oli erilainen kuin minulla. Muista tahoista ei ole kuulunut - ilmeisesti blogijulkisuudella uhkailu ei ollut riittävän pelottavaa. Pistän viestit menemään tänään vielä  uudestaan toisiin sähköpostiosoitteisiin, ja palaan asiaan täällä myöhemmin.

Tämä opiskelijan hoitovapaa on kuitenkin herättänyt keskustelua muidenkin kuin Jyrki Kataisen eduskunta-avustajan kanssa. Niin täällä blogissa kuin tuttavapiirissänikin on todettu, että kyllä se parin vuoden poissaolo yleensä järjestyy helposti. Hyvä niin ja ihan mahtavaa, mutta en kyllä silti tajua, miksi sitä ei voida tuoda selkeämmin opiskelijoiden tietoisuuteen. En tosiaan ole supertarkasti perehtynyt aiheeseen, koska se koskettaa mua vasta tammikuun alusta, mutta sekin vähä tieto, mitä olen selvittänyt, on pitänyt kaivaa esiin kissojen ja koirien kanssa.

Minua koskee 1.8.2005 jälkeen aloittaneiden opiskelijoiden tutkintoaikaa rajaava yliopistolaki, jossa tavoiteaika alemmalle ja ylemmälle korkeakoulututkinnolle on yhteensä viisi vuotta. Lisäaikaa annetaan käsittääkseni "automaattisesti" kaksi vuotta kaikille opiskelijoille, kunhan vaan tekee vähän opintosuunnitelmia laitoksen opinnoista vastaavalle häiskälle allekirjoitettavaksi. Äitiys-, isyys- tai vanhempainlomaa ei lasketa ollenkaan mukaan opintojen suoritusaikaan. Poissaolevana voi olla syystä kuin syystä kaksi vuotta. Tämä tekee laskujeni mukaan yhdeksän vuotta plus x-määrä n. 11-kuukautisia vanhempainvapaajaksoja. Tarkemmin opintojen suoritusajoista voi lukea mm. täältä.

Näiden lisäksi voi anoa erityistä jatkoaikaa kun opinto-oikeus alkaa lähestyä loppuaan. Jatkoajan saamiseen on aika suurpiirteiset perusteet, joten lähestyin opintoneuvojaani tarkemman tiedon toivossa. Hänen mukaansa lapsen hoitaminen kotona riittää syyksi, jos opinnot ovat jatkoaikaa anottaessa riittävän hyvässä vaiheessa, jotta ne voidaan katsoa mahdollisiksi suorittaa loppuun "kohtuullisessa ajassa". Minun tulisi myös hoitovapaan ajan ilmoittautua läsnäolevaksi (ja kuluttaa opinto-oikeuttani), varsinkin, jos kaksi poissaolovuotta olisi jo käytetty. Aika epämääräistä siis, enkä välttämättä luottaisi tähän lupaukseen siinä vaiheessa kun pähkäilen, voinko jäädä kotiin vai en. Vastauksesta jäi myös sellainen fiilis, että opiskelija, joka saa lapsensa opintojen loppuvaiheessa on tältä osin paremmassa asemassa kuin esimerkiksi ensimmäisenä opiskeluvuonnaan äitiyslomalle jäävä.

Mä saatan olla keskivertoa surkeampi opiskelija, mutta en kyllä voisi kuvitella valmistuvani alaltani tuossa viiden vuoden tavoiteajassa, oli mulla lapsia tai ei. Kuusi, seitsemän vuotta tulisi siis käytettyä opintoihin joka tapauksessa, varsinkin kun jo opiskeluaikana on käytännössä pakko hankkia jotain työkokemusta, jos aikoo myöhemmin saada mitään säädyllistä ja koulutustaan vastaavaa työtä. Vanhempainvapaan saan siis anteeksi, jolloin jäljelle jää ne kaksi vuotta poissaolevana. Se aika kattaakin Sampon hoitovapaan ajan. Jos meille sen jälkeen tulisi toinen lapsi ja haluaisin taas olla kotihoidontuella kotona, joutuisin ottamaan riskin ja luottamaan siihen lupaukseen, että ehkä saan joskus lisäaikaa hoitovastuuseen nojaten, samalla kun koko ajan kuluttaisin opinto-oikeuttani. Jos muksuja siunaantuisi enemmän, saisi saman homman käydä läpi aina uudestaan ja uudestaan. Olisi aika kurjaa palailla parin hoitovapaan jälkeen vaippahelvetistä takaisin normaalielämään, ja todeta että se siitä opiskelupaikasta.

Kommenttien perusteella, asia tosiaan käytännössä yleensä kallistuu opiskelijan eduksi, ja jatkoaikaa saa rutiinihakemuksella. Mutta ei sen mun mielestä pitäisi riittää, että ehkä saat lisäaikaa. Olisi kiva voida lukea jostain paperista, tai kuulla opintoneuvojan suusta sanat "älä huoli, opiskelupaikkasi odottaa hoitovapaasi jälkeen aivan kuten työpaikkakin, koska tästä säädetään yliopistolaissa se ja se." Eli kaipaisin siis tähän systeemiin jotain selkeyttä ja yhdenmukaisia käytäntöjä! Ja sama muuten tuossa asumislisähommassa - meillä talous ei siihen muutamaan sataseen kaadu, joten asia ahdistaa mua lähinnä periaatteen tasolla. Tiedän kuitenkin useammankin perheen, jossa ei ole yhtä itsestään selvää kuin meillä, että toisen töissä tienaamat rahat on myös kotona olevan puolison käytössä. Jos mun siis pitäisi pärjätä sillä 298 eurolla (miinus verot), niin aika tiukalle menisi, vaikka mies kuukausipalkastaan lasten menot maksaisikin. Silloin olisi aika tervetullutta, että mulla olisi itseäni varten käytössä se 201,60 euroa enemmän, kuten lapsettomallakin opiskelijalla.

Koiranruokaa vauvalle?

Kirjoittelin viime viikolla pikaisesti teollisista vauvanruoista ja jäin sen jälkeen pohtimaan asiaa enemmänkin. Meillä kun ei todellakaan syödä pelkästään itsetehtyjä ruokia, vaan Sampo saa purkkiruokaa päivittäin hedelmien osalta ja kylässä, matkoilla ym. myös niitä muita kaupan mössöjä.

Tämän viikon Silminnäkijässä sattuukin olemaan sen verran ajankohtainen aihe, että se on pakko katsoa. Ohjelmassa pohditaan valmisruokien suosiota ja täyssäilykkeiden vaikutusta mm. vastustuskykyyn, atopioiden ja allergioiden yleistymiseen sekä lasten makutottumusten muutokseen. Lisäksi ainakin nettisivujen perusteella aihelistalle pääsee myös se, miksi koko Pohjoismaissa on vain yksi lastenruokatehdas (tämä on siis se Turussa sijaitseva, jossa Bonat ja Piltit purkitetaan). Ohjelman lähtökohtana on hätkähdyttävä havainto: lemmikkien valmisruuassa on kielletty 180 sellaista lisäainetta, joita ihmispennun ruuassa saa käyttää. Kuulostaa hurjalta!

Katso siis Silminnäkijä YLE TV 2:lta, keskiviikkona klo 22.05. Tässä vielä linkki ohjelman nettisivuille.